sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Herra Hakkaraisen talo sastamalassa

Meidän Viljami viime kesänä jo olisi halunnut tulla katsomaan herra hakkaraista, mutta jotenkin se jäi. Tänä vuonna Viljami vaatimalla vaati että hänen on pakko päästä tänne. Otimme ystävän mukaan ja täällä ollaan. Kuvia löytyy lopusta.

Tämä sijaitsee ihan Vammalan keskustassa ja Helppo oli löytää.
Parkkialuetta emme löytäneet vaan ajoimme yleiselle p- alueelle jossa saa olla tunnin. No riski on nyt otettava.
Kadun puolelta menimme herra Hakkaraisen kauppaan jossa myydään mauri Kunnaksen kirjoja ja muuta tavaraa.
Siitä saa ostaa sisäänpääsy rannekkeen joka on voimassa koko päivän. Ulos kaupunkiin saa mennä vaikka välillä käymään ja tulla takaisin. Kun liput ollaan ostettu niin ensin on opastus. Tosi paljon porukkaa näin sunnuntaina kun talo on auki klo. 12-16.00 ja kun istun tässä opastuksen lähellä tässä on takkinaulakot ja tää on niin kuin vähän keskellä kaikkia niin olen kuullut kun opastaa kysyy onko ennen käynyt niin eivät ole.

Vieraskirjaan saa kirjoittaa nimen ja paikkakunnan mistä on niin on mm. turusta, oulusta , tampereelta, ikaalisista!
Herra hakkaraisen piti tulla sisälle klo 14. Odottelimme ja lapsilla ( ei minun mukana oleville ) alkoi hermot kiristyy ja sitä mukaan myös vanhemmille. Jotkut jo luovutti ja lähtivät pois.

No 14.10 tultiin sanoo että herra hakkarainen tuli juuri ulos ja sinne me kaikki sitten mentiin ja aika vähän lapsia loppujen lopuksi kävi halaas. Ja hyvin oli tilaa ottaa viljamista ja hakkaraisesta  kuva. No meni ehkä 15 min. Niin herra hakkarainen lähti pois. Sitä vähän ihmettelin kun näin sunnuntaina herra ei enää tule. Ja uusia asiakkaita tuli puoli kolmen jälkeen vielä aika paljon ja lapset huuteli herra hakkaraista.

Me viihdyimme ihan koko ajan siellä ja lapsilla oli hauskaa koko ajan. mutta huomasin että ueseammat olivat siellä maks 1½  tuntia. kyllästyykö vanhemmat nopeammin kuin lapset?



HEI HEI
NÄMÄHÄN ON NIITÄ HAHMOJA JOITA AINA JOKA MAURI KUNNAKSEN KIRJOISTA HAETAAN... NIITÄ ON PALJON USEALLE SIVULLE PIIRRETTY
KUKA TUNTEE MIsTÄ SADUSTA??

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ranua 3. Päivä

Aamulla heräsimme tunnin myöhemmin kun eilen. Kävimme aamupalalla ja oleilimme mökissä vielä hetken ennen kuin lähdimme kohti rovaniemeä.
Kesäkelkkaradalle matkamme vie.
Mua jännitti ihan hurjasti kun viime vuonna se oli hurja mennä.
Lipun myynnissä todettiin että alle 8 v tarvii yli 15v mukaan kelkkaan. Äääää mun pitää mennä mukaan.... Äääää pelottaa. Mehän saimme yhteensä 10 laskua kesäpassilla. Eli se menee niin että Iidalotta laskee yksin 5 ja minä ja Viljami yhdessä 5 laskua. Eka lasku oli tosiaan pelottava. Viljami ohjas yksin koko matkan , jarrutti ja kaasutti. Huh pääsimme ehjänä alas saakka ja eiku uudestaan ylös laskettelijoiden hissillä. Siellä ylhäällä matkustettaessa oli tosi kylmä. Kylmä tuuli kävi vaikka aurinko paistoi tosi lämpimästi.
Toinen lasku meni jo vähän hienommin eikä pelottanut enää niin paljon. Joka kerta kun laskettiin uskalsimme laskea nopeammin radan läpi jees!!!
Sen jälkeen lapset halus mennä syömään ja päätimme että kun eilen ajoimme täältä sinne santaparkkiin näimme Citymarketin ja siinä yhteydessä on ruokapaikka. Lähdimme ajelee ka seuraavaan risteyksessä olisi pitänyt kääntyä vasemmalle mutta mepä menimme suoraan. Hetken ajeltuamme näimme hoplopin ja lapset halus sinne ruoan jälkeen ja sitten huomasimme olemme eksyneet. Ei täällä ole cittaria. Eiku käännös ja kun tultiin sinne risteykseen niin nyt siitä oikealle ja kohta cittari siinä olikin ja päädyimme syömään hesellä. Pitkään aikaan ei olla syöty hesellä ja olipa se hyvää ;-)
Ka sitten hoploppiin. No sano mä iidalotan viemään tarjottimen ja roskat pois sillä ehdolla että sitten mennään hoploppiin jos viet nää pois. Hah hah.
Tultuamme hoploppiin niin huomattiin että siinä on myös rollo halli. No mikä se on kysyttiin kassalta. Se kuulemma on temppuhalli
Siellä saa tehtyä paremmin temppuja.
No riehukoon nyt oikein kunnolla. Tämän jälkeen mennään kesäpassin kanssa lappset funparkkiin. Se varmaan on samantyyppinen mutta de kun aukee vasta klo 15 ja piti saada aika kuluu jossain. Klo meinaan oli 13. Kun tultiin tänne hoploppiin.

hoplopista lähdettyämme emme tienneet yhtään mihin päin pitää mennä että päästään funparkkiin ja kylpylään.... emme muista yhtään kylttiä missä olisi lukenut nämä jutut... ja tietysti navigaattori ei lähtenyt pelaamaan vaan latas latas ja latas... siinä pyörittäymme onneksi alkoi toimii noin puolen tunnin odottelun jälkeen... ja olimme niin ihmeissään että navigaattori ohjas meidän urheiluopistolle??? me ollaan siitä ajettu monta kertaa ohi... aina aamuisin ja illalla ja välillä päivälläkin... eikä yhtään tajuttu että urheiluopistolla on funpark ja kylpylä!!!

siellä oli joku remontti ja löysimme sisään käynnin. ensin kun mentiin sisälle niin kerroin heille että emme meinanneet löytää paikalle kun ei navigaatorikaan pelannut...
he sitä kovasti ihmettelivät kun yleensä KAIKKI tietää että nämä ovat urheiluopistolla!!!
siis miten ihmeessä KAIKKI voivat sen tietää???
no se sanoi että tosiaan siinä pitäisi kyllä vaikka lukea funpark siinä jossa lukee urheiluopisto ( ranualle menevän tien varrella ) ! No menimme sitten funparkkiin ja lapset kyllä pettyi koko sisäpuistoon hoplopin jälkeen... No se vaatii kyllä muuten paljon sisäpuistolta jos on parempi kuin Hoplop!!! :)
ei ne lapset siellä kauan viipyneet kun halusivat pois lähteä ja Iidalotalla särki tosi paljon vasenta jalkaa... oli nilkka nyrjähtänyt Hoplopissa ihan lopussa... ei voinut astua sille jalalle, tuli välillä ihan itku silmään kun särki niin paljon! *
ja minä lupasin että ei sitä enää vedessä särje...
mentiin sitten siitä sinne Kylpylään???!!!

kun mentiin pukunuoneeseen niin onneksi kysyin yhdeltä toiselta asiakkaalta että msitä saa peflettejä ja hän neuvoi että tuosta ulkopuolelta siis käytävältä???!!! Siis hä??? no siinä oli rulla naisten pukuhuoneen oven vieressä käytävän puolella... miksi ulkopuolella? ja miksi siinä ei ollut isoa lappua : ota tästä pefletti mukaan!!!
suihkuhuoneen puolella oli ohjeet miten käyttäytyä kylpylässä ja ekana oli : jos sinulla on unohtunut pefletti niin sitä saa käytävltä pukuhuoneen oven vierestä!!! Siis hä miten sen sitten hakee? pyyhe ympräillä vai?
No onneksi meillä oli KIITOS asiakkaan jolta huomasimme kysyä!!
suihkut oli kivat ja sauna mahtava ja tilava! Ja kylpylä osuus oli ihan kiva... kiva "pieni" liukumäki joka laski lasten altaaseen noin metri veden syvyys... sitten oli normaali uima-alllas jossa oli juuri treenit uimareille... sitten oli kylmä alllas jossa viljami tykkäs käydä monen monta kertaa ja muutama allas jossa oli 30 asteista vettä ja poreallas jossa oli 34asteista vettä ja sitten oli tää ihanuus ... 50cm oli syvyys ja veden lämpö 36 asteista!!! siis siellä tuli hiki vaikka vain istui paikalla :)
minä palelen usein ja vaatteita on välillä niin paljon päällä että toisellekin siitä riittäis ja antaisinkin, mutta en anna kun mun tulee vilu!!
ja minä siellä altaassa sitten viihdyin.
iidalotan jalkaa särki vieläkin ja tuntui että sitä särki enmmän... Voi ei!

lähdimme sitten kylpylästä pois ja siirryimme suoraan siitä päivistykseen. !!
päivistyksessä odottelimme puolitoista tuntia ja sittten alkoi tapahtua!
lääkäri tutki flikan ja sitten menimme röntgeniin ja lääkäri tutki kuvat ja totes ettei ole murtumaa vai venähdys. flikka sai tukisiteen ja kepit!
onneksi selvisimme näin vähällä kun hän lähtee perjantaina sinne EF:n kielileirille englantiin.

nyt turvallisesti mökissä ja lapset nukkuu jo!!! Ihmeellistä että iidalottakin nukkuu kun hän on aina valvonut myöhempää kuin minä. no ehkä siksi väsyttääkin!



HESELL' SYÖMÄS
ME OLLAAN HISSISÄÄ VILJAMIN KAA JA IIDALOTTA LASKEE JO KELKALLA RATAA ALAS
MÄKEÄ ALAS
TÄÄ OLI IHAN TOTTA HAUSKAA
KUVAA KELKKARADALTA KELKAN KYYIDSTÄ
JIHUU!!!!
YLHÄÄLTÄ HISSISTÄ KUVAA!!!
KANNATTAA KOKEILLA JOS ON MAHDOLLISTA

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ranua päivä 2

mÄ nukuin tosi huonosti koko yön... johtuiko " uudesta " pedistä vai siitä että jännitin tätä päivää???
no heräsin ja nousin seitsemältä ja touhusin siinä puoli tuntia jotain ja herätin lapset puoli kahdeksan... olivat väsyneitä ja eivät olisi jaksanut nousta... no piti mennä aamupalalle eläintarhan ravintolaan.
siellä oli normaali hotelli aamupala... pekonia, paistettua kananmunaa, nakkeja, groisanttia, sämpylää, paahtoleipää jota voi paahtaa, hilloa ( vaikka paahtoleivän päälle ) salaattia, lohta, kinkkua, meetvurstia, kurkkua.... yms. muroja erillaisia, maustamaton jugurttia, marjoja, puuroa ja yms. herkkua.
 
söimme aamupalan vatsat täyteen. ja poikkesimme infossa kysymässä ohjeita kesäkelkkaradalle. ja minua vaivas yksi asia :)
hienosti meitä neuvottiin mistä löytää kesäkelkkaradan.
Ja sitten kysyin että mikä se sellainen on että olis mahdollista päästä hoitaa aamulla ennen kuin tarha avataan jääkarhuja?
Joo sellaine palvelu meillä kyllä on. 45min. hoitajan kanssa aamupalaa antamaan jääkarhuille. no häkin "seinä" on välissä mutta olisimme kumminkin tosi lähellä jääkarhuja. Minä varasin meille sitten keskiviikko aamuksi sen :)
 
lähdimme ajelee klo 8.52 kohti Rovaniemeä! ja sinnehän on matkaa.
ajoimme ensin tiedekeskus pilkeeseen. olihan meillä navigaattori,  mutta kyllä kylttien ohjeillakin pääsi paikan päälle tosi hyvin.
 
pilke tutustuttaa pohjoisiin metsiin kakkien aistien avulla. siellä oli hauskaa. paras on se " metsä" :)
oli " pimeä" käytävä jossa oli puun runkoja kankaasta tehty. kankaat roikkui katosta ja käytävä pimeni keskikohtaa kohden. kun kävelee käytävää niin tulee hämäräää ja linnun laulua alkaa kuulumaan, sitten kun tulee pimeimpään kohtaan niin ensin tulee hiljaista ja sitten korppi lentää ja alkaa huutamaan. Minä tietty säikähdin sitä ja aloin kiljuu :) ja iidalotta kiljui sitä kun mä kiljuin. Ja viljami ihmetteli mitä me huudetaan.
siellä oli kivoja että tylsiä juttuja, mutta pääasiassa siellä oli kivaa!
sitten me mentiin naapurissa sijaitsevaan arkikum - tiedekeskus ja lapin maakuntamuseo:
tutustu pohjoiseen hauskan löytöretkikartan avulla!
siellä oli mahtavaa! Siellä sai tutustua arktiseen keskukseen, miten revontulet syntyvät.
sitten oli lapsin maakuntamuseo ja siellä oli pienoismalleja, saamelaisista se oli mahtava näyttely.
 
sieltä lähdimme kohti kesäkelkkarataa joka oli suljettu kun oli " vähän " sateista ja kuulemma sateella ei toimi jarrut. Täytyy toivoa että se paikka olisi huomenna auki eli ei huomenna sadetta.
itse en kyllä osaa sanoa uskallanko mennä sitä, kun viime vuonna mentiin rukalla ja mua jännitti niin paljon että pidin jarrua liiankin kovaa päällä että pysähdyimme että jouduimme potkimaan jaloilla ja työntämään käsillä kelkkaan vauhtia.
 
no siitä sitten ajoimme santaparkkiin ja sieltä mulla on muutama känny kuva tossa lopussa.
se oli ihan huippupaikka. Muistan että siskoni on käynyt joskus varmaan 16vuotta sitten siellä ja ei tykännyt paikasta. mutta ehkä paikka on uusiutunut ja tullut uutta mutta se oli kiva. jos aikaa olisi niin haluaisin mennä sinne vielä huomennakin. Samalla lipulla pääse kaksi peräkkäistä päivää.
kävelimme kiven sisälle... ensin alamäkeä jossa oli lipunmyynti ja takitkin voi jättää sinne ja käytiin vessassa.
 
kävelimme vielä alamäkeä ja sitten pääsimme sinne. ensin kävelimme ja ihmettelimme mitä kaikkea siellä on!!
junaan memimme ensin joka kiersi ympyrää.... ensin oli talvimaa, jossa oli eläimiä, sitten oli lapinmaata ja siellä oli lapsinkansan mies kodassa kylpemässä. se oli kiva ;)
sitten tulimme lumiukkojen maahan,ja sitten tonttujen verstaaseen ja tonttujen musiikkipajaan josta ei löytynyt viulun soittajaa?
 
junasta  päästyämme tonttu siinä tuli meiltä kysyy että tullaanko tonttukouluun ja kysyin viljamilta meneekö tonttukouluun ja hän ujona ettei halua, eikä iidalottakaan halua mennä viljamin kanssa. kysyin tontulta että kerkeekö tulee myöhemmin jos me mietitään.
 
sitten kävimme jääprinsessan luona... hur hur siellä oli -8 astetta pakkasta. Muutama kännykuva löytyy. se oli kaunista . siellä oli jääveistoksia. mutta kylmä.
 
ainut miinus oli se tavaroiden määrä joka puolella jota kaupattiin... ja olihan vielä toinen kun kaikki maksoi ihan hurjasti. esim. puolen litran limsa pullo maksoi 3.50€ huh huh!!!
käytiin myös askartelees puiset tontun päät. ne olisi saanut ottaa mukaan tai jättää tänne ja me jätimme sinne ne.
 
pipariverstaassa oltiin myös, sellainen ison piparin sai koristella ja syödä. lapset sellaiset teki. yksi pipari maksoi 2.50€.
 
angry birds leikkipuisto löytyi myös jossa viljami viihtyi.
junassa kävimme yhteensä neljä kertaa.
 
söimme siellä paninit. no eka kerta kun sellaisen söin ja no maistui se ihan hyvälle....
 
katsoimme siellä yhden esityksen jossa tontut esiintyivät.
 
muuten kävimme myös siellä tonttukoulussa. se oli kiva kokemus. toinen niistä tontuista no se professori oli ihan huippu ja ylipirteä tonttu. toinen käänsi professorin puheet aina englanniksi koska koulussa oli myös englanninkielisiå oppilaita :)
 
tonttujen opiskelu kestää 99 vuotta ja nämä tontut kiteytti meille tämän ajan 25 minuuttiin :)
opimme viisi asiaa tonttukoulusta.
1. kiltteys on tosi tärkeää
2. kuinka hiipiä ( muista ensin rentouttaa itsesi ravistella itsesi )
3. miten kurkata ikkunasta ettei kukaan näe sinua
4. salakieli ja niiden tuoma taikuus
5. maailman kielet ja maailman kartta.
ja nähtiin me missä kaikissa paikoissa tontuilla on paketteiden säilytys paikkoja.
 
 
sitten me lähdettiin autolle ja ajoimme joulupukin kammariin joka sijaitsi tästä paikasta noin kolmen kilsan päässä. se oli ihan tien vieressä!
 
mentiin ekaan mahdolliseen rakennukseen ja ovesta sisään. tapasimme siellä joulupukin ja lapset juttelivat hänelle... no piti minunkin jutella kun viljami ainakin meni melkein sanattomaksi.
joulupukki kysyikin viljamilta että oletko noin hiljainen kotonakin? :)
meistä otettiin kuva pukin kanssa ja ostimme sen sitten itselle.
Muistoksi kiva juttu :)
ja kysyimme siinä sitten mistä saa sen paketin joka kuuuluu tähän kesäpassiin?
okein... se löytyy tuolta toisesta rakennuksesta.
 
tähän haluan kertoa että porukkaa ei ollut lainkaan niin paljon kuin olisin kuvitellut. suurin osa oli kyllä ulkomaalaisia :)
 
käveltiin sitten sinne toiseen rakennukseen ja löysimme sieltä tonttuja ja kysyimme heiltä mistä löytyy tämä että saadaan se paketti... kävelkää tuota käytävää pitkin niin siellä tulee tonttu joka neuvoo teitä.
 
käytiin pukin luona ja kun lähdimme Viljami sai paperin käteen. ja sitten tonttu näytti kuvat meille ja heillä oli myös video siitä joulupukin tapaamisesta. se oli huippu!!!
no videon pitää kyllä ladata netistä, mutta otimme sen sitten ja siihen kuului myös kolme kuvaa lapsista ja joulupukista.
 
memimme siitä sitten jätskille ja lähdimme ajelee kohti ranuaa...  emme taida enää jaksa mennä eläintarhaan ( vaikka aikaisemmin aamupäivällä niin ajattelimme )
 
viljami nukahti heti kun lähdimme liikkeelle ja nukkui koko matkan. iidalotta nukahti kohti ja muakin väsytti aika lailla mutta juttelin hetken hannun kaa puhelimessa ja loput matkaa iidalotan kanssa kun hän heräs.
 
teimme broilerikastiketta ja keitettyjä perunoita, katselimme telkkaria ja lapset leikki.
 
minä sain kirjoitettua tämän päivän blogiin... ja en muuten tarkista virheitä kun en enää jaksa :)
klo on 23.31 ja olemme kaikki hereillä.
miten ihmeessä mä jaksan ensi maanantai yöllä lähteä töihin :)
s
 
 
 
 
 
 
 
jätskilä lopuksi siellä joulupukin kamarin yhdessä kahvilassa
tonttua ei saa napata
santaprarkin angry birds puisto
santaparkissa keskusta
tonttukoulun diblomi !!!
jäägalleriassa

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ranuan reissu päivä 1 = sunnuntai

Eilen illalla päätin ja sanoin lapsillekin että klo 9.00 lähdemme ajelee kohti Ranuaa!
Herätys kello soi klo 6.30 ja olin nukkunut yön tosi huonosti kun jännitti sen verran tää reissu ettei uni tullut sillai kunnolla...
heräsin ja katselin loput tavarat matkalaukkuun... kävin netissä vielä kattoo säätä ja sadetta ja kylmää lupaa... kai siellä jossain välissä aurinkokin paistaa mutta lämmintä ei ole luvattu :)

herätin Iidalotan klo 7.30 ja samoin Viljamin. Sitten alkoi tapahtuu... Viljami on sellainen... että kun tapahtuu niin tapahtuu nopeeta... aamupala meni viljamilla nopeeta ja tein vielä evääksi jokaiselle leivät ja iidalottakin pääsi ylös ja vaatteet päälle...
iidalotta sai kantaa tavarat autoon ja järjestää ne sinne nätisti... "nätisti" :D hah hah

ulkona satoi sillai hiljalleen ja huikkas hannulle että laita sää dora ulos vähän myöhemmin... ja lähdin viimeisten tavaroiden kanssa autolle... heti siellä sain selvittää lasten yhteenoton... arggg ei kai se ole tällästä 600km???

takaosasta puuttui se "katto" ja hain sen ja järjestelin ne tavarat "uudelleen" ja sitten lähdimme.... miettien että mitä mahtaa jäädä??
klo 08.25!!! Mahtavaa me ollaan kerrankin etuajassa :)

ajoimme kauhajoelle... sieltä seinäjoelle... sieltä lapualle... ja power parkin ohi ja ihastelimme uutta kauppakeskusta ja lapset tietty power parkkia... sinne kinuten... No ehkä vielä kesän aikana siellä poiketaan joku lauantai tai sunnuntai ... lupasin minä!!

iidalotalla alkoi jo tulee nälkä, mutta onneksi meillä oli ne leivät :)

ajoimme kokkolaan ja mietimme että kuinka viime vuonna kun mentiin kuusamoon niin poikkesimme tuolla kaupassa ja ostimme esim. kylmälaukun joka toimii auton sytyttimellä ja sisällä voi laittaa psitorasiasta virtaa....
siitäkin ajoimme vain ohi... olimme ajaneet 5 tuntia ja 451.8 km  yhteen menoon ja lapset olivat viihtyneet hyvin... kuunnelleet minun ja hannun ensi kohtaamista... iidalotan vauva ja lapsi aikaa ... arvotuksia... vitsejä... ja muita kertomuksia. Minuakaan ei väsyttänyt yhtään!!!

miten ihmeessä voikin olla näin pirtee vaikka oli ajanut pysähtymättä 5 tuntia!!!
oulun yli oltiin menty ja poikettiin kiiminkin abc:lle syömään. Viljami otti apsi apinan lehtipihvin ranskalaisilla ja minä ja iidalotta yhteisen keittiömestarin possun lohkoperunoilla.
hyvin tultiin täyteen näistä ruoasta... ja lautaset tuli tyhjäksi. Ei millään olisi jaksanut syödä jos minä ja iidalotta oltais otettu kummatkin omat annokset.

tankkasin siinä samalla 60 eurolla.

ja totesimme että matkaa on vielä puolitoista tuntia ja ollaan perillä.

se loppu matka oli jo aika tuskaa... Viljami ei olisi millään enää jaksanut odottaa ja iidalotan jalkoja särki... minua ei vieläkään väsyttänyt.

VIHDOINKIN PERILLÄÄÄÄ!!!

Ajoimme ranuan eläinpuiston parkkipaikalle ja mietimme että mistä nyt saamme avaimet meidän mökkiin gula gula lomakylään!!
http://www.gulo.fi/lomakyla

tuota yläpuolella olevaa tekstiä klikkaamalla niin pitäsi päästä sivulle ja nähdä kuinka mahtavassa mökissä me majoitutaan 3 yötä!!

Joo siis olemme edelleen siellä eläinpuiston pihalla ja katselemme ihmeissään että missä täällä on vastaanotto?? Ja missään ei näy! Käymme sitten kysymässä eläinpuistun myyntipisteelä ja hän neuvoo että tuossa se on pihantoisella puolella... hmm... mentiin ulos ja sitten minä nään sen tekstin... näkyy vähän toisen rakennuksen takaa pilkittää...
mennään sisälle ja sanon siinä että ei meinattu millään löytää paikkaa niin kehui että niin on monimuukin moittinut... on kuulemma tulossa tämän kesän aikana kyltti siihen aukiolle.

saimme avaimet ja ohjeet ja kesäpassin rannekkeet ja eläinpuiston rannekkeet...
ja eläinpuistossa saa käydä niin monta kertaa kuinka vain kerkee ja jaksaa sen aikana kun tänne on majoittunut.,
maksaa piti heti kaikki ( yleensä hotelleissa maksetaan kun avain palautetaan )

nyt on sitten jännittää millainen mökki on ihan livenä... kuvia ollaan kuolattu monta kertaa :)

ihan mahtava mökki siis MAHTAVA!!!!
ja tää on niin kuin hotelli... kun täällä on kaikki petivaatteet ja pyyhkeet. ja täällä on oma sauna ja astiat ja jääkaappi, astianpesukone... vaatteiden kuivauskaappi ja ja ja!! Siis mahtava mökki!

no ei me kauan keritty mökkiä ihailla kun piti kiirehtiä eläinpuistoon.

Eläinpuisto oli mahtava...polku oli laudotettu ja tosi leveä... helppo kulkuinen esim. pyörätuolilla ja vaunuilla / rattaille.
Mahtavasti näki eläimiä ... pienetkin lapset näkee eläimet hienosti!!
ensin oli saukot ja toinen oli hereillä ja toinen nukkui... on ne niin sulavan liikkeisiä vedessä noi saukot :) rakastan niitä!
majavat nukkui tai oli pesäkopissa... ovessa luki että älä häiritse majavaa, pesässä poikasia. OIIII , mutta pihalla niitä ei kylläkään näkynyt :(
sitten tuli eläimiä eläinten perään... ja ei satanut vettä, mutta joo lämmintä ei ollut... mulla oli iso paksu villapaita.... ja välillä meni tuuli paidasta läpi!

vihdoinkin jääkarhut!!! Oi ne oli ihania ja isoja!! Jääkarhu on yksineläjä, mutta ranualla niitä nyt ainakin oli 2. toinen nukkui kivien välissä peppu meitä päin ja toinen hinkkas itseään kiviä vasten ja pureskeli itseään.

sitten karhu ja missä on pennut?
kivien takaa näkyy pienen pennun pää!!! Siellä se leikkii heinän korren kanssa... Mutta ei tullut kiven takaa pois !

tunturipöllö ja lapinpöllökin tuli katsattua... ne on vaan niin kauniita.
yhdessä häkissä oli kolme pöllöä istumassa puussa vierekkäin ja kun minä ja iidalotta puhuttiin harry potterin pöllöstä että kuinka ihana pöllö se on niin yhtäkkiä yksi niistä pöllöistä lähti lentoon ja lensi siitä meidän vierestä ( aidan toisella puolella ) ja kaarsi siinä just aidalla lievästi vasemmalle meistä nähden!
siinä oli pieni ryhmä japanilaisia ja heidän tulkkinsa... ja tämä tulkki kertoi että tämä pöllö on agressiivisin pöllö. se kuulemma tulee noin luonnossakin ... hyökkää kulkijaa kohti.
HUIIIII mä kiljuin kun se sieltä hyökkäs... ja iidalotta kiljui sitä kun mä kiljuin... Viljami oli jo mennyt eteenpäin ja kertoi myöhemmin että kuuli kun me kiljuttiin ja japanilaiset katsoi meitä ihmeellisesti???

nähtiin paljon eläimiä ja tultiin loppukohtaan... niin oli pakko käydä vielä katsomassa saukkoja... ne olivat kummatkin hereillä ja leikkivät innoissaan vedessä... kiljuivat kuin delfiinit ja purivat toisiaan... niitä jaksoi seurata vaikka kuinka kauan...
Viljami yhtäkkiä kysyy ja näyttää majavan tarhaan... mikä möykky tuolla on ja eikös siellä ollut majava syömässä hänelle tuotuja puiden lehtiä ja oksia... pian sinne ja seurasimme hetken kun majava söi ja söi ja söi ja söi... pentuja ei näkynyt missään... emme jaksaneet katsoa majavaa kun se vain söi.. kun kävelimme saukkojen ohi niin hekin olivat väsyneet ja olivat nousseet rannalle ja makoilivat siellä ei yhdessä vaan erikseen!! Kävelimme kotieläinpihaan ja taikaleikkipihalle. siellä lapset hetken riehus ja nauru raikui!!
Ranuan ekapäivä oli onnistunut!

käytiin kaupassa iltapala värkkejä ostamassa ja paistoin pekonia, kananmunia ja keitin nuudeleita.

nyt kello on 22.48 ja ehkä aika on mennä nukkumaan pehmeään ja raikkaaseen petiin, että huomenna on pirteänä ja jaksaa lähteä Rovaniemelle... koko päiväksi :)

kiitos kun jaksoit lukea! :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Iltarasti Sotkassa

Kerran viikossa pääsee iltarasteihin. No kerran viikossa ei ole RR - rataa, mutta tällä viikolla oli!

Ja tietty me menimme sinne. Viljami uuden paitansa kanssa ja innoissaan. Miten voikin olla niin innoissaan metsässä juoksemisesta??
Mikä siinä viehättää?
No Viljami vastas yksinkertaisesti : on kiva juosta yksin metsässä.

Viljami lähti rasteille ja kuusi rastia pitäisi löytää.
Minä siinä odottelin  ja pohdin ja kävinkin kysymässä nuorisovastaavalta, että' voidaanko minä ja Viljami mennä uudestaan tämä sama rata yhdessä?
no totta kai voitte mennä!
No sitten kun Viljami tuli hyvällä ajalla maaliin niin kysyin häneltä että mennäänkö uudestaan?
Ja Viljami samantien että joo!

Tulimme yhteishengessä kakkos rastille ja siinä se sitten tapahtui... Kolmoselle lähdimme erireittiä ja minulla oli meidän yhteinen emit, eli Viljami joka oli ekana kolmosella joutui minua odottamaan. neloselle menimme taas yhteistuuin... Viljami äitiä neuvoen...

Neloselta vitoselle ... äiti sanoi että oikaistaan tästä... Viljami sanoi että mennään nauhan mukaan... äiti: mutta turha lähteä tuolta kiertää kun voi tästä oikaista...
Viljami lähti hammasta purren minun kanssa " oikasee " .... siis sitä tarpomista ja miettimistä eikä... eiku tänne päin..
Viljami vai muutaman kerran sieltä huikkas että olisimme jo perillä jos olisimme mennyt nauhaa pitkin...

ja sitten näimme nauhan JIHUU!!! Ja Viljami siihen että tuolla on kutosrasti... ja eiku nauhaa takasin päin vitoselle ja sieltä sitten kutoselle ja maaliin!!!

Mä olin niin loppu etten jaksanut ottaa loppukiriä vaan tulin puusskuttaen ja puhkuen kun Viljami juoksi maaliin emitin kanssa.

Kun siinä puuskutin ylämäkeä niin minun ohitti nuori tyttö gasellin askelin ja minä kiljuin kun säikähdin häntä niin paljon... miten mä voin kuvitella kävellä siinä yksin vaikka on iltarastit kysymyksessä...

Kun saavuin maaliin niin Viljami siellä jutteli nuorisovastaaville ( niitä oli tällä kertaa kaksi paikalla )
ja kertoi varmaan minun "oikaisu " yrityksestä :)

No lopuksi kun pääsin paikalle niin nauroimme siinä sille kaikki!

Viljami kun suunnisti yksin niin hänellä kesti neloselta vitoselle 2.15min ja meillä siinä meni 8.17!!!
ei ehkä aina kannata oikasta

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Suunnistusta jämillä oravacup

Oravacup järjestettiin jämillä ja minä siihen tutustuin nettisivujen perusteella jo kaksi viikkoa sitten ja kysyin meidän seuran nuorisovastaavalta asiasta hän laittoi sinne sähköpostia ja kysyi että voiko sinne osallistua muualtakin kuin Satakunnasta.
Muutama päivä meni ja vastausta ei kuulunut ja minä sitten soitin sinne itse ja kysyin asiasta. Olivat oikein ystävällisiä ja sanoivat että totta kai voi tulla. No ilmoitin nuorisovastaavalle joka viljamin sinne ilmoitti sitten samantien. Emit numero ja lisenssinumero.
Ekat näin isot kisat. Ja minua nyt ainakin jännitti.

Saavuimme paikalle hyvät ohjeet oli paikalle.

Ja nyt pitäisi löytää ilmoittautuminen... no tuolla on info... käydään siellä... ovella saimme seistä vaikka kuinka kauan , kukaan ei kysynyt että ollaanko vailla jotain... ihmisiä meni sisään ja ulos. Joku maksoi jotain ja useimmat vain juttelivat. Viljami alkoi jo hermostua ja ajattelin sitten kysyä voisiko joku auttaa meitä... no mitäs sulla on kysyi vanhempi mies henkilö joka käveli vähän huonosti. Minä siihen ollaan täällä ekaa kertaa ja vähän ollaan hukassa että pitääkö mihin ilmoittautua... ollaan kyllä ilmoittauduttu jo aikasemmin sähköpostitse.
No tuolla seinässä (ja näytti missä) on ohjeet ja lähtölistat. No netistä olin jo katsonut lähtölistat ja Viljami lähtee 18.30. No sitten kävelette tuota keltaista nauhaa seuraten lähtöpaikalle ja matkaa sinne on 700m.
Olimme paikalla jo 17.55 ja Viljami kerkesin monta kertaa jo kyllästyä kun katselimme siinä kun toiset lähti. Vihdoin ja viimein kutsuttiin Viljami ekaan karsinaan.
Ekassa karsinassa saa tutustua karttaan yksin ja joka karsinassa vietetään aikaa minuutin. Toisessa odotellaan ja tarksitetaan emitin leimaus. Kolmannessa karsinassa on ohjaaja joka tutustuu viljamin kanssa karttaan ja neuvoo mihin lähtee ja mitä nauhaa seuraa ja vastaa kysymyksiin. Viljami kertoi että on ekaa kertaa täällä ja kysyi että onko leimaus paikoilla aina merkintä esim. Rr 1 ja toisessa Rr 2  ja avustaja sanoi että kyllä on. Tukireitin ja Rr radan nauhat yhdistyvät jossain vaiheessa ja lopuksi yhden nauhan turvin tullaan maaliin! ja neljäs karsina on se viimeinen ja kun se minuutti on mennyt lähdetään liikenteeseen.
Tässä näkyy karsinat aika huyvin ja tuo nainen joka istuu oli se avustaja jonka kanssa tutkittiin karttaa
tässä on vähän kuvaa odottelu tilanteesta.
Nyt viljami on viimeisessä karsinassa ja odottelee että minuutti kuluu "loppuun" :D
HOP HOP ja niin Viljami lähti Karhun paita päällä :)
Tälläistä maastoa siellä sitten oli!


Minä siitä sitten palailin sen 700m takasin sinne paikalle missä se infokin on koska siellä oli maali!
jäin kivaan paikkaan että nään viimeisen rastin.
Vihdoinkin Viljami tuli ja juoksi tosi reippaasti eikä muuten näyttänyt yhtään väsyneeltä vaikka oli juuri tullut 2.7km
yritin kiirehtiä maaliin, mutta hän kerkes enemmin ja katseli jo minua eikä löytänyt koska tulin häneen nähden oikealta takaa sivusta ja hän etsi minua edestä.
kerkesin siinä tulla maaliin kun hän sai palkinnon ja vesimukin.
oli tyytyväinen suoritukseen.
Ja koko ajan kerrottiin tuloksia ja Viljami oli tällä hetkellä 3.
Seitsemän osallistujaa RR8 sarjassa poikia oli ja tällä hetkellä maaliin oli siis tullut 3.
jossain vaiheessa Viljami oli viides ja maaliin oli tullut 5.
Lopputulos oli se että Viljami oli viides. Hienosti meni!
Viljami oli tyytyväinen ja hienosti oli järjestetty kisat.

Makkaraa, kahvia, munkkia, mehua ja karkkia myytiin buffetissa ja halpaa ( normaalit puffetin hinnat ) oli.
ostimme yhden makkaran jonka söimme puokkiin, munkin josta otin haukun ja pillimehun jonka joimme myös puoliksi.

Meillä jäi hyvä fiilis kisan jälkeen.
mielellään lähtis vaikka uudelleen

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

suunnistus Kristiinankaupungissa

Kristiinankaupungissa järjestettiin eilen tiistaina suunnistuksen Cup ja minun rakas poikani halus välttämättä sinne lähteä RR-8 radalle.
Viljamihan täyttää heinäkuussa 7 vuotta. ja Ollaan nyt vasta keväällä toukokuussa aloitettu tämä suunnistusharrastus. No katsotaan kuinka kauan tämä kestää...

viljamilla oli ensin kesäpesiskoulu lähikentällä ja siellä hän hienosti sai lyötyä palloa mailalla ja sai kuulemma pallonkin kiinni räpsään.
( tämä oli toinen kerta kun hän oli pesiskoulussa )

Ilmoittautuminen Kristiinassa oli 17.15-18.15 välisenä aikana ja me lähdimme kiireen vilkkaan sitten ajelee pesiskoulusta klo 16. matkaa meillä oli 80km ja ajattelin että ajoissa kun lähtee nin kerkee vielä eksyäkkin ;)
löysimme paikan tosi helposti käyttäen navigaattoria klo 17:05... siinä mentiin kaupungin halki ja sieltä jostain koukaten löysimme perille ja ohjashan ne rastimerkit meitä :)

tien vieressä oli parkkipaikka ( se oli joku pururata / hiihtolatu ) ja tien vieressä oli kaikki ilmoittautumiset ja lähdöt ja maalit.

Odottelimme sitten muita kauhajokilaisia tulevaksi koska heillä oli viljamille emit.
tämä nainen joka lupaisi tuoda emitin saapuivat klo 17.45 ja menimme heidän kanssa ilmoittautumaan ja siinä hätäkässä nainen huomas että ei hän ollut muistanut koko emittiä.... No onneksi ei hätä ollut tämän näköinen, saimme mieheltä joka oli tullut samalla kyydillä ja hänellä oli kaksi tyttöä kisoihin. Huh huh!!!

lähdöt tapahtui klo 18.30, minuutin välein lähti kaksi tai kolme kilpailijaa. Viljamin lähtö tapahtui noin klo 18.47 ja siirryin siitä sitten maali paikalle seuraamaan tilannetta. ajattelin että menee varmaan noin 20 min kun matka oli 1.4km pitkä.
ja hänellä meni yhteensä 14,16. ja oli kolmas ja eka juoksi viisi minuuttia nopeammin matkan. Viljamikin juoksi hikihatus koko matkan.
mutta hienosti meni.

Ja olin tosi tyytyväinen järjestäjiin! Ilmoittautumisen yhteydessä sanoin yhdelle naiselle että jos siinä lähettämisen kohdalla joku vähän neuvois meidän poikaa kun tää on meille vielä vähän uutta.
ja tämä sama nainen oli lähettämssä ja katsoi viljamin kanssa hienosti karttaa ja neuvoi Viljamia


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Näppärileirin jälkeistä elämää

sitä löytyy!!!
lauantaina kun tultiin kotiin ajoissa kylläkin niin se ilta menikin vain tavaroiden purkamisella ja pesukoneen täytöllä ja pyykkinarujen täytöllä...
ratsastaa ja ajaa piti ponit kun flikka lähtee sunnuntaina ratsastusleirille lähitallille.

en tiedä mikä iski, mutta valvoin yöllä puoli kolmeen katsoen vain telkkarista tulleita leffoja ja ohjelmia... ei sitten yhtään väsyttänyt..

No sunnuntai aamulla kyllä sitten väsytti!!!
En tiedä kehtaanko edes ääneen sanoa sitä taikka kirjoittaa mihin aikaan herättiin... siis Viljamikin joka on niin kuin minäkin aamuvirkku!!
Klo oli 10.20 kun noustiin ylös tai silloin heräsin ja katsoin kelloa ja arvaatkaan vaan pomppasinko nopeasti ylös PANIIKKI!!!! Miten ihmeessä mä näin kauan nukuin... no ehkäpä johtuu siitä' yöllisestä valvomisesta ;)

Poni pojathan on yöt ulkona... niin haettiin heidät heti käsittelyyn ja satulaa ja valjaita selkään ja pihaa kiertää
ponit oli rauhallisia niin ei sitten menty kuin 40min ja pestiin heidät ja päästettiin laitumella... ja piehtaroimaan tietty heti :)

pojat vietiin lähitallin ratsastusleirille ja siellä torisin "hetken" tallin omistajan kanssa ( 1,5 h )

maailma on pieni... Iidalotan pikkuserkku jota ei ole koskaan tavannut tuli Kortesjärveltä lainaponinsa kanssa samalle leirille ja niin he siellä sitten tapasivat ekan kerran. ( lasten isän puolelta )

Viljami halus illalla käydä meidän eläkeläisponin doran kanssa ratsastuslenkin...
hän niin tykkää ratsastaa doralla kun dora on niin rauhallinen ja dora ei pelkää mitään eikä pelästy mitään ja on Super rauhallinen.
käytiin naapurissakin ja sitten kun vietiin hänet takas tarhaan mustikan varpujen kanssa niin kovaa dora meille hörähteli. Taitaa vanha mamma ikävöidä poikia

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Näppärileiri 2014 viides päivä

viimeistä päivää aloitellaan...
aamupalalle mentiin ajoissa kun pitää olla klo 9 jo kansantaiteenkeskuksessa kun siellä jaetaan todistukset ja sitten vielä harjoitellaan ja soitellaan ennen toista konserttia.

Kokoonnuttiin kaikki saliin ja siellä vartin jälkeen alkamisajan Mauno Järvelä kertoi muutaman tärkeä asian tästä päivästä ja konsertista ja todistusten jaosta.
ja muistutti vielä folk festivaalista... ja kysyi että moniko teistä on ollut aikaisimpina vuosina mukana ... aika moni viittas ja mauno totes että tuttua juttua siis...
Mulla tuli sellainen olo että mikä on tuttua juttua?? ja minä en tiedä tästä mitään!

vähän jäi sellainen fiilis että tämä leiri on nin kuin sisäpiiri juttu! Mitään tietoa ei saa jollei itse kysy!
ensi vuonna ollaan kyllä menossa, jäi kumminkin aika hyvä fiilis ja Viljami haluaa mukaan isoon orkesteriin soittamaan myös.

itse sain sellaisen kuvan tästä leiristä että tää leiri on tarkoitettu koko perheen yhteiselle harrastukselle!
Ja itseäni harmittaa kun en osaa soittaa mitään soitinta... olisi niin ihanaa soittaa siellä mukana

konsertin alussa juttelin yhden naisen kanssa siinä istuessa ja hän kertoi että hänellä on 14 vuotias tyttö joka soittaa omaksi iloksi pianoa... välillä opetuksella ja välillä ilman ( ei siis ole missään musiikki opistolla ) ja viime vuonna hän osallistui Keravalla järjestettävään näppärileiriin ( on siis saman tapainen kuin tämä leiri, samat opet ) ja nyt tänä vuonna tänne.

Näppärimusiikki on siis rentoa meininkiä... ei mitään tiukkapipoisten hommaa... mennään rennolla meiningillä! Ja niin tuntuu olevan myös opettajat.
aikataulu vaihtuu lennossa ja siitä kerrotaan tunnilla niille jotka huomaa kuunnella.


ilmoitustaululla on aikataulu mutta sinne ei tule muutoksia vaikka opettajat niitä muuttavat puheissaan.


pienillä huomioilla saisi leiristä sujuvamman sekä leiriläsille että varsinkin niille vanhemmille!

opettajille yhtenäiset liivit tai jotku samantapaiset jutut!!
Ja kunnon ilmoitustaulu johon tulee ilmoitus jos joku muuttuu!

MUTTA OLIN LOPPUJEN LOPUKSI TYYTYVÄINEN LEIRIIN JA OPETTAJIEN OPETUKSEEN!!!
Siis se konsertti oli mahtava! Kaikki ne sovitukset moni eri tasoisille soittajille!

KIITOS MAHTAVASTA LEIRISTÄ!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Näppärileiri 2014 neljäs päivä

loppu häämöttää ja tänään on ensimmäinen kahdesta konsertista.
Ja minulla on liput tämän -että huomiselle konsertille turvallisesti laukussani.

Tämä päivä alkaa vasta 11.30 lounaalla ja yhteisharjoitukset / pienryhmät / muskarit kokoontuu
12.30 alkaen.
Viljami ainakin lauloi eilen vähän väliä näitä kappaleita joita näppärileiriläiset soittaa.
ja lauloi hän sellaisen vanhan laulunkin jota itsekin olen pienenä laulanut.

"tien vieress oli mökki, tien vieress oli mökki, tien vieres oli hirsi mökki humppa humppa hei"....

mä nukuin tosi huonosti... ensinnäkin siksi kun viljami nukkui poikittain ja iidalotta tuli myös katsoo leffaa ja nukahti "meidän" sänkyyn ja keskiviikko illalla kun oltiin siellä joen rannalla ja seuraas jalkapallo ottelua niin hyttyset tai jotkut elukat sellaiset ehkäpä lentävät olivat purreet mua joka paikkaan... jalkaa, selkään käteen ARGGG!!! Ja nyt viime yönä ne kuti ihan hirveästi ja arvaatkaas mitä? mulle ei tietty ollut aloe vera voidetta mukana jolla olis saanut kutinan rauhoitettua...
siirryin sitten lopuksi pitkän kääntelyn varapedille ( joka on inhottavan kova ) ja ei se kutina siinäkään rauhoittunut ja kaiken lisäksi mua ärsytti kun valo pilkotti verhojen yläpäästä ja tuntui että huoneessa on tosi valoista... !!! Tiedätkö sen tunteen kun suljet silmät ja tuntuu että ympärilläsi sytytetään valoja ympäri?? !! No mulla oli sellainen olo!

nousin sitten seitsemän maissa ylös ja menin suihkuun ja mikä nautinnollinen olo suihkussa oli kun mikään paikka ei kutissut!!! Ihana olo! Siellä mä viihdyin ja viihdyin ja viihdyin....no pakko sieltä oli pois tulla!

aamupalalle mars ja sitten oltiin vain... leikittiin pelailtiin, torkuttiin.... iidalotta katsoi jotain sarjaa nettiteeveestä!

klo 11.10 lähdettiin syömään lounasta ja oli hyvää ruokaa taas. pitkää makaroonia ja broileri currykastiketta, salaatteja yms.
viljamikin söi vaikka yleensä ei piittaa makaroonista.
ajoimme sen jälkeen pyörillä halpa-halliin... käytiin ostaa jätskit ja juomista ja Viljami osti taas jotain keräilyjuttuja... ja purkkaa

kun tultiin ulos niin ulkona tihutti!!! Vaikka maaseudun tulevaisuuden sää sivulla ei ennustettu satavan vasta kuin klo 18!! ARGGGGG
sateen tihuttelun tahdissa ajoimme pyörillä hotellille ja hetken olimme siellä... söimme jätskit ja sitten lähdimme kansantaiteenkeskukseen ja vesi sade yltyi isommiksi pisaroiksi ja kun pääseimme sinne olimme edestä päin kyllä ihan märkiä.... viljami säästyi aika kuivana kun istui minun takana.

porukkaa oli jo sinne kokoontunut mutta lisää tuli vielä varttia veillekin vaikka aikataulussa oli että alkaa pienryhmissä harjoittelu klo 12.30. muskarikin alkoi siellä ja haahuilimme hetken että mihin, mutta sitten viljami näki sen muskari open ja mentiin hänen luo joka sanoi meille että kaikkien pitää kuulemma mennä sinne isoon saliin ensin.
kävin sanomassa iidalotalle että isoon saliin kaikki.
siellä sitten haahuiltiin ja joskus varttia vaille 12 mauno järvelä alkoi ilmoitella kuuluvalla äänellä edessä mitkä ryhmät menee mihinkin.
kaikki jotka olivat harjoittelemassa ala-asteen tiloissa eilen B ja C ryhmät siirtyy museosaliin pienryhmiin harjoittelemaan ja sinne iidalotta sitten meni. A-ryhmä menee tuohon etusaliin ja siitä sitten A-ryhmäläiset jakaantui opettajan johdolla pienenmpiin huoneisiin harjoittelemaan. ja muskari ryhmä meni kaikkist pienempien kanssa Alisa opettajan johdolla harjoittelemaan.

on se aika sähläämistä... mutta sinne lapset jäivät ja itse tulin kuivattelemaan hetkeksi hotellihuoneeseen. Sade oli onneksi melkein lakannut kun ajelin pyörällä hotelliin päin.

meni Viljamin sitten hakemaan kun muskari loppui tossa kahden maissa ja Viljamin kaa haahuiltiin ... pyöräiltiin keskustassa ja oltiin hotellihuoneessa...
Mentiin Iidalottaa vastaan puoli viiden maissa ja tultiin huoneeseen valmistautumaan kenraaliharjoituksiin ja esiintymiseen.

Esiintyminen oli siis mahtava ja soittajat oli todella upeita!!!

kyllä opettajat / ohjaajat ovat tehneet mahtava ja kovan työn tämän leirin hyväksi!!!
miten voikin olla niin mahtava kuuloista kun siellä soitti monen ikäsiä ja tasoisia soittajia!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Näppärileiri 2014 kolmas päivä


Aamu alkoi hotelli aamiaisella ja käytiin viemässä Iidalotta pienryhmä harjoitteluun.
Minä ja Viljami mentiin sitten taas kylälle ajelee pyörällä ja potkulaudalla ja poikettiin jätskillä. Jätskiä ei ollut semmoisen makuista kun ollaan totuttu syömään. Viljami otti mansikan ja minä  lakritsin makuista. Sitten mentiin hotellihuoneessa ja oleiltiin siellä hetki.
Päivä oli aurinkoinen ja tosi lämmin. Iidalotta tuli viettää ruokatuntia huoneeseen. Oli ensin käynyt syömässä ruokalassa. Viljamin kanssa mentiin myös syömään ruokalaan. Mantelikalaa, perunamuusi, salaattia ja Viljamin onneksi eilistä lihapullat kastikkeessa. Ruoka oli taas hyvää.

Iidalotta on kertonut mulle että hän ei meinaa pysyä mukana soitossa kun tuntuu että ne on niin vaikeita
Mä näin ruokalassa yhden C-ryhmän opettajan ( sillä on ollut joka päivä ruutupaita päällä ) ja kävin hänelle kertomassa asian ja pyysin että vähän jos kerkee niin seuraa ja kuuntelee sekä opastaa Iidalotta päivän aikana. Hän lupasi ja sanoi että kyllä me niitä kappaleita tässä hiotaan.




 
tämä kuva on keskustasta sieltä jäätelökioskilta.
Kahvila tämä oli ja siellä myös myytiin sitä irtojäätelöä!
 
 Iidalotta kertoi että yhteisharjoitus piti olla ruokailun jälkeen, mutta C-ryhmä päätti harjoitella keskenään ja he olivat vielä jakanut ryhmän pienempiin ryhmiin ja harjoittelivat niin!
he menivät yhteisharjoituksiin vasta seuraavaksi noin kolmen aikaan.
 
Viljami meni muskariin taas niin kuin eilenkin klo 13.45-16.30
minä kävin ostamassa sinä aikana kansantaiteenkeskuksesta huomiselle sekä perjantaille liput konsertteihin.
ne kuulemma voivat loppua kesken.
ja kun sinne menin niin myyjä sanoinkin että perjantaille ei tässä enää olekkaan montaa lippua ja hajapaikoille.
 
 Kuulin yhdeltä tutulta joka viime vuonna oli ollut täällä niin hän ei ollut tilannut lippuja etukäteen ja ajatteli että kyllä hän yhden lipun nyt perjantain konserttiin saa. oli laittanut kaksi lastaan esiintymiseen ja katsonut että nyt on tarpeeksi lyhyt jono lipunmyyntiin että nyt mnene jonoon. noin kolme ihmistä oli ollut vielä hänen edessään niin lipunmyynti koju oli laitettu kiinni ja ilmoitettu että liput on loppu!
tämä tuttuni oli ihan paniikissa ja yritti lipunmyyjille vielä puhua että kun hän ei pääse huomiselle konserttiin että hänen olisi pakko pääsätä katsomaan tämän päivän konserttia ja olivat ajaneet koko viikon noin 150km päästä ja illalla takaisin... että säälikää nyt hiukan. ja hän huuteli ihmisille että onko jollain myytävä lippu hänelle... kaikki vain kävelivät kuulemma olhi eikä piitanneet.
tuttuni ( sanotaan nyt vaikka kaisa ) oli jutellut hänen tutulle että hän ei pääse konserttiin niin tämä tuttu oli kertonut siitä mauno järvelälle ja mauno oli mikrofiinin kanssa sanonut ja kertonut Kaisan tilanteen ja kysynyt että onko täällä ketään joka myisi lippunsa Kaisalle. Ja Kaisa keertoi että yksi nainen oli tullut hänen luokseen ja myynyt lipun hänelle. ( lippu maksaa 5€ ) niin Kaisa oli antanut tälle lippunsa myyjälle 20:n euron setelin käteen ja kiittänyt tosi paljon!

Onneksi kävin jo tänään lippuni hakemassa.
Viljamillehan en nyt lippua ostanut kun Viljami esiintyy nyt myös. Hän laulaa siellä muiden muskareiden kanssa.
 
Viljamihan oli siellä muskarissa niin olin tilannut itselleni kasvonaamion ja kuorrinnan.
tämä hoito kesti 30min ja maksoi 30€!
nautin tosi paljon hoidosta. hoitajalla oli ihan lämpimät kädet! Se oli iso PLUSSA!!!
kun hän laittoi sen kuorrinan niin vähän poskipäistä kirveli ja nenän ympäriltä.
 
muskari loppui ajoissa ja yksi äiti joka haki poikansa niin kysyi huomisesta ja varmisti vielä että eihän tässä tilassa enää ole vaan ollaan siellä toisessa paikassa... minä siihen että mitä??
en ole kuullutkaan tuosta. niin ope varmisti minulle vielä että kaikki harjoittelut on huomenna kansantaiteenkeskuksessa.
Konsertit on siellä kansantaiteenkeskuksessa.
 
iidalotta tuli hotellille noin viiden maissa viulunsa kanssa ja hetken olimme siellä ja lähdimme halpa-halliin ostamaan lapsille uudet shortsit ja paidat.
vieläkään ei olla puhuttu mitään esiintymisvaatteista niin sitten varmaan saa pukea päälle ne vaatteet mitkä haluaa. ja minun lapset pukee nämä uudet vaatteet halpa-Hallista ostetut.
Viljamin potkulaudasta hajosi jarrupala ja hän ei kuulemma aja sillä enää niin kun mentiin pyörillä halpa-halliin niin viljami matkusti minun pyörän takana.
 
klo 19.00 alkoi lukiolla siellä yhteiharjoitustilassa iltaohjelma.
ihan mielenkiinnosta halusin mennä sinne, vaikka iidalotta ei olisi halunuut sinne tulla.
väkeä oli kuin pipoa ja meteli oli sanoin kuvaamaton.
 
Ohjaajat / opettajat olivat kehitelleet hienon kilpailun.
ensin piti porukka jakaantua ryhmiin ja jokainen ryhmä sai paperilapun jossa oli  merkattu 10 eri maata.
minä ja lapset ei osallistuttu tähän vaan oltiin vain katselu oppilaita.
 
eli opettajat olivat pukeutuneet maan pukuihin ja soittivat ja lauloivat maanlauluja
en osaa sanoa kun en sitä lappua nähnyt että mitkä maat siellä olivat, mutta kun sitä katselin niin norja, venäjä, unkari nyt ainakin.
ihmiset nauroivat, taputtivat, hurrasivat ja huusivat lujaa aina kun esiintyjät tulivat.
tämä on varmaan monivuotinen perinne ollut.
 
toisena ohjelma oli että sai esiintyä ne jotka halusivat.
paljon lapsia esiintyi.
todella lahjakkaita lapsia... kun miettii meidän iidalottaa esim. tokaluokkaisena niin ei olisi kyllä noin hyvin soittanut.
välillä sitä miettii että olisi hienoa saada toinen opettaja iidalotalle ja siksi olisi hyvä mennä sellaiselle leirille jossa olisi yksilöopetusta orkesterisoiton lisäksi.
en mitenkään sano että nykyinen opettaja olisi huono, mutta kotiharjoittelua olisi nyt lisättävä.
 
SIIS TODELLA LAHJAKKAITA LAPSIA ESIINTYI!
 
kolmas ohjelma illan aikana oli joku pystien jako???
tätä en kyllä ymmärtänyt mikä tää oli... jotain lapsia sinne kutsuttiin ja niille annettiin joku pysti.
en tiedä mitkä oli kriiteerit ja miksi tälläisiä annettiin.
sitä ei selitetty alussa eikä lopussa.
itselleni jäi ainakin epäselväksi että mikä tää juttu nyt oli?
 
nyt taas on kello 21.35 ja katsellaan taas joku leffa... minä taidan kyllä aika nopeeta nukahtaa niin kuin muinakin iltoina.
 
kiitos sinulle joka jaksoit lukea tämän loppuun saakka !
 
 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Näppärileiri 2014 toinen päivä

Toinen päivä alkoi aurinkoisena ja kauniina.
Mehän ollaan yötä kansanlääkintäkeskus hotelli kaustisessa. Meillä on kiva huone.
Aamupalalle mentiin 8.45 ja monipuolinen suomalainen aamupala. Leipää sämpylää näkkileipää, erilaisia voita / margariinejä. Salaattia, tomaatit, kurkut, juustot, kinkkusiivut, kananmunia.
maustamaton jugurtti, mysliä, muroja yms. mehua, maitoa, kahvia, teetä... hedelmiä
hyvin nukuimme kaikki onneksi... sopivan lämmintä, ei liian kuumaa. verhot saisi olla pimentävät kun valot pilkahti verhojen välistä.

 
Tässä on sitten kyltti joka ohjaa meidät, että
olemme oikeassa paikassa :)

Tässä salissa ( lisää löytyy vasemmalta )
on yhteisharjoitukset.

Iidalotalla alkoi ensin pienryhmissä soitot. Tänään tuli uusia nuotteja.
he eilen harjoittelivat kappaleet raali aali, pakkanen, venäjän polska ja tutskovi ( varmasti löytyy YouTubesta :) )ja tänään eilisten lisäksi tuli strandbergs polka, vauhdin hurmaa, itämeren suojelus polkka, myrskyluodon matti ja ingemunddansen.
nopeassa vauhdissa uusia kappaleita.... mutta nämä tuntuu vähän niin kuin samalaisilta kaikki kun loppujen lopuksi kuuntelee. No ei todellakaan! :D
 
 
 
Tässä on ruokalan seinä ja tuolla ylhäällä on luokkia
joissa myös C-ryhmä soittaa ja harjoittelee 

Täsät mennään rakennukseen sisälle jossa oli ilmoittautuminen
ja kahvila, yhteiharjoitukset, ja paljon pienryhmiä ja muskarikin kokoontuu

 
tuolta löytyy ruokala jonka järjestely on tosi hyvin järjestetty. emme kyllä tienneet missä ruokailu
oli ennen kuin vain menimme toisten perässä.
Ruoka on ollut hyvää
Kävimme Viljamin kanssa tänään syömässä lounasta ja tarjolla oli lihapullia, perunoita, ruskeaa kastiketta, salaattia, fetajuustoa, keittettyjä pikkuporkkanoita, leipää, ja juomat. ja ruoka oli tosi hyvää. Viljami on aika ronkeli ruoan suhteen ja nytkin sanoi että ei kuulemma ole nälkä ja on vähän huono olokin, mutta söi tosi paljon :D
Tuossa alakerran ikkunan takana kokoontui muskari.
Muskari oli tarkoitettu niille pienille musikanteille jotka eivät jaksa soittaa

koko aikaa niin pääsevät välillä "huilaa" muskariin.
Minä ilmoitin Viljamin vain muskariin kun ajattelin että hän

ei jaksa soittaa omaa alttotorvea leirillä.
Viljami ei kylläkään ollut innostunut lähtee muskariin ;)
ja sanoikin kun tuli sieltä että siellä oli tosi pieniä lapsia.


Muskari oli ilmainen ja he lauloivat siellä noita kappaleita joita laitoin aikasemmin mitä iidalotta soittaa.

Huomennna on uusi muskari
ja Viljami lupas mennä sinne ja minä tilasin itselleni siihen aikaan kasvokuoriinan ja naamion :D
jotain omaa aikaa!!

Ihmettelen sitä kun leiriläisille annettiin nimi laput, mutta opettajia ei tunnista muista aikuisista ei sitten millään.... tai tunnistaa ne jos tuntee heidät.
Toivoisin että opettajilla olisi yhtenäinen pusero tai liivi tai joku ... ja esim. liivissä olisi opettajan nimi :)
se olisi hieno juttu!

Tämä leiri on ilmeisesti tarkoitettu koko perheelle. esim. voiko tänne lähettää yhden lapsen yksin?
ainakin näiden kahden päivän aikana on tullut sellainen ajatus että minunkin tyttö on todella itsenäinen ja jouluna täyttää 13 niin ehkä harkitsisin lähettää häntä tänne yksin...
ensi vuonna minulle osuu kesäloma heinäkuulle ja itse en tänne pääse tulemaan niin laitanko tyttöni tänne leirille?
siihen en nyt osaa vastata... ja paljon riippuu haluaako tyttö tulla tänne ensi vuonna, vaikka tykkää hurjan paljon näppäri musiikista.

päivitän tätä lisää illalla kun lähdemme nyt illan viettoon jossa uidaan, pelataan jalkapalloa, saunotaan yms.
 
Illan vietto siis oli täällä! Järvelän koululla. matkaa
lukiolta oli ehkä viisi kilsaa!
porukkaa oli jo paikalla kun tultiin!
otin vähän kuvia ... tässä ollaan vain aurinkoisessa säässä
aurinko paistoi suoraan meihin kun katselimme jalkapallo ottelua.
nyt en osaa sanoa kuinka peli päättyi...
me kun vielä
 seurasimme sitä niin tilanne oli 1-2



paikka oli mukava ja ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Viljami touhus jonkun eino pojan kanssa.
ja oli kuulemma tutustunut einoon muskarissa  ja haluaa mennä muskariin huomenna.
uimassakin viljami kävi... no kastautui pari kertaa joki veteen... pieni
laituri ja pohjaa ei tuntunut... oli varmaan tosi syvää siinä. rannalta ei voinut mennä uimaan vain laiturin
nokasta. porukkaa siinä oli ja uivatkin.
makkaraa, mehua oli myynnissä ja kasvissyöjille maissia...
sellaiset sitten syötiin siellä
makkara 1€ ja mehu 0.50€
me lähdimme sieltä klo 21.00 ja osa porukasta oli jo lähtenyt, mutta vielä sinne porukkaa jäi!

ja nyt taas elokuvan pariin ja klo on 21.31

nyt meillä on elokuva namiakin... yksi pussi estrellaa :D

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Näppärileiri 2014 eka päivä

Tänään se alkoi... kauan odotettu leiri.

meiltä oli matkaa leirille 200km ja lähdimme aamulla klo 9.10 kotoa. meidän piti ottaa pojan 20 tuumainen pyörä mukaan mutta se ei mahtunut autoon muiden tavaroiden kanssa... onneksi poika tyytyi potkulautaan ;)
kunnon eväät matkalle mukaan ja lähdöksi. matka meni rattoisasti... lapset eivät riidelleet oikeestaan yhtään ( SIIS IHME)
ja kaustinenkin löytyi ihmeen helposti ja olin aika ihmeissäni että tämä on niinkin iso kuin on.
Täältä löytyy K-market, S-market ja halpa-halli.... ruokapaikkoja ja huoltoasemia ( siinähän ne tärkeimmät joilla matkailija pärjää )

musiikkilukio löytyi navigaattorin avustuksella helposti myös... keskustasta noin 500m.
ilmoittautuminen löytyi kun seuras parkkipaikalta autosta hetken mistä ja mihin ihmiset menee ja sinne siis.
iidalotta sai nimi tarroja joita laittaa paitaan. nimi oli kirjoitettu pienellä tekstillä.
haimme toisesta pöydästä aikaisemmin tilaamat lounas / päivällisliput. sanoin pojalle leiriläisen nimen ja hän kirjoitti nimen tietokoneelle ja kysyi että onko maksettu ja minä siihen että kyllä on. ja kysyi että lounas päivällis paketti vai? ja minä siihen että kyllä. hän antoi pieniä parperi nippuja ja kiitin ja menin lasten luo ja aloin tutkimaan niitä ja niitä oli 4 nippuja. yhden  päällä luki päivällinen, toisen lounas, kolmannen aamiainen ja neljännen iltapala. hmm... minä olen maksanut vain lounaasta ja päivällisestä ja vein ne toiset laput sitten takas sille pojalle ja sanoin että nämä on liikaa...
poika siihen että ai jaa ja katsoo mua ihmeissään :)

kotiin saatiin ennen leiriä: laskun ja opintokortti ( joka piti täyttää ja tuoda ilmoittautumisen yhteydessä ), aikataulu, ja ruokalista. jäin kaipaamaan mukaan otetettavaa listaa.
oltiin kotona epävarmoja että otetaanko nuottiteline ja päädyttiin siihen että ei oteta kun sitä ei missään lue ja iidalotta ei osaa tota meidän nuottitelinettä itse koota :o

ja kun silloin keväällä hänet sinne ilmoitin niin silloin siellä nainen kertoi että toisena ohjelmallisena iltana kuulemma leiriläiset menee mökille uimaan ja saunomaan. sitäkään ei missään mainittu että pitää muistaa ottaa uimavarusteet mukaan.
ja perjantai illalla ja lauantaina ennen leirin päästöstä on konsertti niin millainen vaatetus... sitäkään ei kirjeessä mainittu.

paljon porukkaa on mukana tänäkin vuonna... 250 leiriläistä.
huomaisn että viulisteja on eniten... ihan pieniäkin lapsia on mukana. varmaan pienin viulusti on ollut 5v. miten niin pieniä viuluja on tehtykkin.... ihan näytti nuken viululta :)

he soittivat tänään yhteensä 5 tuntia. oli ensin pienryhmissä... ja iidalotta soitti C ryhmässä... siinä soitti kaikki jotka viime vuonnakin soitti C-ryhmässä ja ne jotka ovat suorittaneet 2/3 tason musiikkiopistolla ( ja iidalottahan on nyt just keväällä suorittanut )

nämä pienet viulustit eskari ikäiset, ja eka sekä tokaluokkalaiset soittivat A ryhmässä.

mutta huomenna lisää! nyt poika on levoton ja on kuulemma pakko päästä kattoo jotain leffaa...

kellokin on jo yli puoli 8 illalla.