sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Juoksukoululeiri osa I karkun evankelinen opisto

Ystäväni naamakirjassa laittoi mainoksen juoksukoululeiristä joka järjestetään Karkun evankelisellä opistolla Sastamalassa.


Ajattelin että minä haluan osallistua siihen. Siellä on myös raamattuhetkiä Joonan kirjasta.
Se on se kuuluisa raamatun henkilö joka joutui valaan vatsaan :)

Mietin ja pähkäilin asian kanssa paljon. Tunsin huonoa omaatuntua asiasta kun lähtisin ilman lapsia.
ja vielä koko viikonlopuksi.

pari viikkoa ennen tätä viikonloppua olimme siis minä ja lapset yhden ystävä perheen luona ja aloin siellä jutella tästä viikonlopusta että tekis mieli mennä sinne. No ystäväni sanoi että hänen yksi tuttu oli huokutellut häntä kyseiselle leirille, mutta siinä vaiheessa hän oli kieltäytynyt, mutta hei voishan sitä lähteä. hän voisi kysyä siltä tutulta että lähtiskö hän meidän kanssa.

innostui asiasta ihan tosissaan ja ilmoittauduin leirille, kävin lenkillä monena päivänä peräkkäin. ostin urheiluliikkeestä huosut ja takin ( olin muutekin jo niitä suunnitluut mutta nyt tuli hyvä sauma toteuttaa suunnitelmani )  !!

Mutta ei hyvää ilman huonoa tuuriakin!
ystäväni soitti mulle perjantai aamulla klo 8.40 että hän on tullut flunssaan eikä kyllä jaksa lähteä mihinkään juoksukoululeirille :( oli todella pettynyt olo ja sellainen vielä että enpä taida minäkään lähteä mihinkään.
leiri on maksettu mutta kyllä minä sen kestän.

tyttäreni oli lähtenyt keskiviikkona ystävänsä ja hänen äidin kanssa Tampereelle ja hänelle laitoin viestiä etten taida nyt sinne juoksukouluun lähteä... häneltä tuli viesti että totta kai lähdet.
mikset lähtis?

no minä pakkasin tavarat ja lähdin vähän jännitys mielessä... kun en tunne varmaan ketään sieltä!

meitlä ei matkaa paikan päälle ole kuin 122km, että ei pitkä matka!

saavuin perille ja menin ilmoittautumaan niin vastaan tuli eka tuttu! Ystävnäni tytär Kalannista!

sain huoneen ja avaimen ja saan nukkua yksin kun ystävni ei nyt tullutkaan!

huone oli kiva ja kodikas. huoneessa on oma wc ja suihku. Kaksi sänkyä, kaksi pöytää, tuolia ja yöpöytää! Mukava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti