lauantai 26. joulukuuta 2015

koko viikko kipeänä

iski viime viikonloppuna flunssa! Olen sen sitten saanut pari kertaa pyörettyä, mutta nyt se tuli päälle sitten aika rytinällä! No kuume ei noussut... harvoin!
koko viikkona en ole käynyt kuntosalilla enkä puntarilla! Puntarilla en uskalla :)

Joulua on nyt ollut! Suklaata en ole syönyt ENKÄ syö :)
kinkkua ja rosollia kalaa ja perunaa ja maksa -että porkkanalaatikkoa, juustoja, riisipuuroa , luumukeittoa,

vietimme myös flikan synntäreitä ja flikka sai kummitädiltä ja naapurin naisilta kitaran synttärilahjaksi! Flikka oli niin yllättynyt lahjasta ja onnellinen!
soittaminenkin onnistui melkein heti. 1D kappale onnistui heti soittaa ja muutama muukin!

lauantai 19. joulukuuta 2015

joulua odotellessa

viikko on mennyt ....
Maanantaina lapsilla oli vielä harrastuksia ja ajelin sitten illalla uudelleen kirkolle ja kävin silloin kuntosalilla.
Muuten kävinkin sitten töiden jälkeen heti! ja miehenikin oli niin ihana että antoi poneille päiväheinät ja vedet niin ei tarvinnut enää lähteä ulos kun tulin kotiin!
Torstaina mulla olikin vapaapäivä ja silloin hoidin ponit "kunnolla" hih hih :)

Flikka on koulun enkkukerhossa ja myivät matkan hyväksi kakkutukun keksejä ja karkkeja.
Mekin niitä muutama ostettiin ja olen syönyt joka ilta yhden keksin :/ ! Tyytyväinen olen että on jäänyt siihen yhteen!!!

Mulla on tehnyt flussa koko syksyn tuloansa muutaman kerran ja olen sen saanut aina pyörtää tavalla tai toisella mutta nyt tällä viikolla tuntuu että nyt flunssa on saanut yliotteen ja kurkku on ollut tosi kipeä. Yöllä kun olen herännyt niin ei meinaa nielastua saada kun sattuu niin paljon, päivää myöten se vähän helpottaa. välillä on joutunut niistää. Troppia olen ottanut ja vähän on helpottanut.
Tuntuu tässä vaiheessa että kuntosalilla kun on käynyt niin olo on helpottanut.

7 viikkoa tuli perjantaina täyteen ja yhteensä painoa on pudonnut 3 kg!
iltaisin huomaan kun menen saunaan että sukan jäljet on jalassa ... painautunut aika syvälle... nestettä?
johtuuko seisomatyöstä vai tästä painonpudotuksesta?

perjantai 11. joulukuuta 2015

loma viikko

Tämä viikko on ollut mulla lomaa!
Töissä on ollut lakon jälkeen aika hulapaloota... hyvä pitää lomaa ennen joulukortti hulinaa! :)

mulla on loman aikana mennyt suht hyvin ruokailut ja liikunnat!
Olen muistanut syödä ja kuntosalilla käydä.

Viime sunnuntaina oli Suomen itsenäisyydenpäivä ja perinteiden mukaan mieheni ja tyttäreni kävivät lähikirkossa. Tyttäreni soitti viulua ( laulaakin piti, mutta flunssa oli vienyt äänen ) ja mieheni oli seppelpartiossa.

Meidän kissa Eetu on nyt sen ikäinen että miehyys saa lähteä ja eläinlääkärille matka kävi maanantai aamulla! Eetu huusi koko puolituntia tosi kovaa kun ajoimme eläinlääkärille. Eetulla leikattiin samalla kynnet ja katsottiin muuten yleiskunto. Korvat olivat puhtaat ja yleiskunto hyvä!
olemme miettineet toista kissaa Eetun kaveriksi ja kävimme sitä katsomassa maanantai illalla!
Ja mietimme samalla miten Eetu hyväksyy hänet. Hän on tyttö!

maanantaina ja tiistaina flikka oli kotona kipeänä!
poika meni painiin ja minä olin sen aikaa kuntosalilla. Hikikin on alkanut nousta pintaan. selkä on kostea melkein alusta lähtien!
Teen aika paljon aerobiciä laitteita + muita ja tietty vatsalihaksia 3 erilaista!

Flikka tekee näppikäsityökoulussa lopputyötä ja profilointia! = kirja jossa on kuvia ja tekstejä omista töistä perusopintojen ja pajan aikana!
Tammikuussa hän siirtyy syventäviin! Se onkin ollut isotyö ja olen muuten aika ylpeä hänestä! Kasiluokkalainen ja tekee noin ison työn ihan itse! Hyvä <3

Keskiviikkona olikin vuorossa kauneimmat joululaulut! Miten ihmeessä saa joulun tunnun itseensä, ulkona pimeää ja märkää vesisateen takia!
Flikan kurkku oli edelleen kipeä ja ääni pois niin viulua soitettiin taas!

torstaina olikin vuorossa poika ponien rokotukset kisa kuntoon laittaminen!
Hevosten rokotukset onkin aika sekava juttu!
Perusrokotus kerran vuodessa, mutta sitten pitääkin rokotuksia olla enemmän jos meinaat käydä esim aluekisoissa.
Ensin yksi rokotus ja kuukauden päästä toinen rokotus ja puolen vuoden sisällä kolmas rokotus ja sitten vuoden välein.
Kun Pleikkari tuli meille vuonna 2009 niin minulla oli jäänyt se puolen vuoden rokotus pois niin se piti nyt aloittaa alusta.
Ja kun iivana tuli meille vuonna 2012 niin silloin ajattelin ettei mihinkään aluekisoihin olla menossa, että riittää perusrokotus. Mutta nyt kun Heidi tuli meidän elämään ja Heidin ratsastajat niin asia on ihan eriasia ja kisarokotukset pitää laittaa kuntoon!

Tiistaina olikin vuorossa PT treeni ja oltiin "ala-asteen" juoksusuoralla treenaa!
tehtiin mm. kahvakuula treenejä. Oli ihan mahtava fiilis jälkeenpäin. Mä olen niin kiitollinen Kaisalle tästä, en olis saanut itsestäni mitään irti jos olisin lähtenyt tähän yksin!
Vielä ei ainakaan ole ollut ongelmia lasten harrastusten, mun kuntosalin ja kotihommien kanssa! Kaikki on sujunut tosi hyvin. Kai se loppujen lopuksi on vain ihan itsestään kiinni mihin pystyy :)

Olin keskiviikkona pojan vanhempainvartissa ja Tuija ope kehui poikaa reippaaksi ja kiltiksi!
No onhan hän välillä lähtenyt hurjiin juttuihin mukaan mitkä olis saanut jättää tekemättä, mutta kai se kuuluu kasvavan pojan juttuihin.
Tuija ope kehui kovasti mua kun jaksan kuljettaa lapsia harrastuksissa ja käydä kevään, kesän ja syksyn aikana pojan kanssa kerran viikossa vielä suunnistaas.
minä sitä ihmettelemään.... kun en itse sitä noin ajattele, mutta Ope sanoi että harva vanhempi ajattelee ensin lapsia ja sitten vasta itseään. Itsekäs ja ajattelee itseään... eikä jaksa lähteä.

Minä tunnen sellaisia vanhempia jotka kuskaa lapsiaa harrastuksiin... vetää ryhmiäkiä itse ja tunnen myös sellaisia vanhempia jotka ovat sanoneet etteivät jaksa viedä lapsia iltaisin harrastuksiin!

Minulla on ollut sellainen äiti joka teki kaikki minun eteen. vei harrastuksiin kun pyysin ja pääsin sinne pääsin tänne ja olen aina saanut apua kun olen pyytänyt.

viimeinen loma päivä ja ensi viikolla alkaa joulukortti hulina ja teemme 1h-1.5h ennemmän joka päivä!!

Muistakaa lähettää joulukortteja <3

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

miinus 2,6kg

Jee!! Jotain on tapahtunut... vai valehteleeko puntari? Hih hih

viikonloppu meni ihan suht koht hyvin ;)

perjantaina käytiin lidl:ssä... joo tiedän ;)
Flikka on ihastunut siellä myytävään mehuun ihan hurjan paljon ja olen sitä hänelle välillä käynyt ostaas. Ihastelimme siinä sitten tuoreleipä hyllyä ja oli sitten pakko ostaa muutama leipä ja sämpylä.
Nam olipa hyviä... miksi Saksalaiset osaa leipoa niin hyvää leipää :)

söimme siis perjantaina iltapalaksi / päivälliseksi leipää!

lauantaina ratsastuksen lisäksi leivoin porkkana / kaurapuuro sämpylöitä ja söin niitä muutaman.
( taikinassa on sitä kuuluisaa vehnäjauhoja )
ja poika halus leipoa tassulan iloisesta keittokirjasta  palomiehen pikaiset perunarieskat ja niitä söin välipalalla kaksi!

sunnuntaina leivoin pullaa! Laitoin muuten taikinaan 1dl sokeria ja 100g voita ( vettä 0,5 litraa )
ja söin niitäkin pari kappaletta!

siinä päivällä huomasin että mun maha on kasvanut tosi paljon ja tuntui että ilmaakin sieltä prutkahti vähän väliä ulos :D
ja mietin että HÄ??? Mä oon sen puolesta voinut tosi hyvin. ( eihän mun ruokavalioon kuulu vehnäjauho ja yleensäkin leipä )

ja tulin sitten pienen pohdinnan jälkeen siihen tulokseen että tämä nyt johtuu yksinkertaisesti niistä kaikista leivistä ja pullista! Siis vehnäjauhosta!

Mä oon nyt vähän palellut niin kuin koko ajan... ja päätin sitten että en taida mennä uimaan maanantaina vaan menen kuntosalille! Ja siellä oli taas niin mukavaa!
olen tuttujakin siellä tavannut. Flikan vanhan opettajan tästä lähikylän alakoulusta :)
Kyseli että vielä viulua soitetaan? Ja minä vastasin että totta kai ja lisäksi pianoa! Musiikki on flikan ykkösasia!

Toinen tuttava ei ollut muistanut käydä näillä sivuilla kun ei ole tullut muistutusta.
Jos sinulla on google, Twitter tai yahoo tili  niin silloin voit alkaa seuraamaan minua ja silloin sinulle tulee muistutus :)
Sitten ajattelin että minäpä muistutan teitä Facebookissa! :)
onko se hyvä idea?

olen huomannut että haun avain sanat googlessa tähän blogiin on einolyydia ja toinen on ollut minun nimeni :)

Poni pojat tulivat kotiin sunnuntaina :) <3
Olikin jo kova ikävä poikia! Halattiin paljon <3

Iivanakin tykkäs kun sain nyt juosta ja riehua pleikkarin kanssa!
Ehdotin heidille että tulee meille omilla hepoilla ja mennään yhdessä maastoon!! Niitä meillä riittää! :)
Olen niin onnellinen meidän poneista! He kun ovat niin kilttejä <3
Pleikkarikin esim haluaa yleensä tai oikeesti aina miellyttää ratsastajaansa!
Taluttaessa hän kyllä yleensä kyllästyy siihen talutukseen ( siis jos lähdetään ja kävellään yli puoli kilsaa ja talutellaan ) ja alkaa "nyppimään" taluttajan takkia tai pipoa!
Mutta ei lähde vetämään "ruohoon" kun kulkee nätisti vierellä / takana!

Tarhassakin he tulevat luokse innoissaan! Antavat helposti kiinni ja hoidettaessa rauhallisesti!

lauantai 28. marraskuuta 2015

ylimääräinen päivitys :)

perjantai ja lauantai välisenä yönä nukuin kaksitoista ( 12 ) tuntia !! Miten sitä unta riittikään niin paljon!
yöllä kyllä heräilin, mutta jatkoi nukkumista aika helposti :)
Perjantai illalla siinä puoli seitsemän tuntui että ei ole mitään tekemistä ja ei huvita siivotakkaan.... menen nukkuu :)
ja heräsin sitten kuuden jälkeen lauantai aamulla!

minä ja flikka mentiin sitten tänään ratsastaa Rajakallion Ratsutilalle ja flikka ei olekkaan ratsastanut puoleentoista vuoteen muilla kuin omalla ponilla :)
Oli aikamoinen jännitys!

tallille oli kiva mennä!
Paikka oli mahtava, kaunis ja siisti! Ihmiset siellä ystävällisiä ja tervehtivät iloisesti!
Talli on SRL:n hyväksymä harrastetalli !!!

Hepat oli kilttejä ja mukavia! Ja tunnilla oli todella kiva mennä!
Flikka rakastui täysin siihen heppaan jolla ratsasti. Usko oli hepan nimi! Lämpöinen, mutta osaa mennä hienosti koulua ja kuuliainen ja kiltti!

Minä itse menin suomenhevosella Vilillä.
Vili on ihana SH joka osaa käyttää hyväkseen ratsastajaansa jos haluaa, mutta osaa kyllä vaikka mitä jos ratsastaja sen päättää!
Piti itsekkin käyttää kunnolla ääniapuja, että suostui lähtemään raviin ja muuten myös pysymään siinä :) Mutta sitten sain taikakepin niin kuunteli vähän paremmin!

ja oli muuten kiva ratsastaa vaikka koko ajan satoi vettä! :)
meillä kummallakin oli sellaista veden pitävää kangasta takissa että paita ei ollut märkä tunnin jälkeen, mutta itse piti alushousutkin vaihtaa kun kotiin päästiin!

Flikka oli ainakin sitä mieltä että haluaa uudestaan samaan paikkaan!!


Syödä olen nyt muistanut ja vähän juodakkin!

torstai 26. marraskuuta 2015

pudonnut kärryiltä monesko viikko

en jaksa nyt laskea monesko viikko nyt on meneillään, mutta kehitystä huomaan.
vaatteet on löysempiä ja vatsa on pienentynyt.... johtuuko vatsalihasliikkeistä vai siitä että en syö enää leipää ja perunankin syöminen on vähentynyt... sitä voi ihmetellä :D

viime viikolla normaalit rutiinit uimiset ja kuntosalilla pääsin käymään kaksi kertaa, kun keskiviikkona olin viemässä autoa huoltoon seinäjoelle ja flikka oli katsomassa nälkäpelin elokuva teatterissa ja se loppui 21.15! Nukuin siinä autohuolto ja haku reissun välissä :)

viikonlopun syömiset on harmittavat... kun eivät meinaa pysyä säännöllisenä :(

sunnuntaina tein lapsille lättyjä ja söin sitten itsekin niitä ja ei sitten tullut muuta syötyä... veden juominenkin jää täysin... teen viikonloppuna itse mehua ja juon sitten sitä.
Nyt viikonloppuna on pakko TSEMPATA!!

sunnuntai on kotijumppa päivä.... ja mitä viime sunnuntaina oli muka niin kiire, ettei "muistanut" kotijumppaa!!???
illalla saunan lauteilla istuessa mietin päivän tohinoita ja samantien tajusin että se KOTIJUMPPA!!!

miten viikonloput voi olla näin vaikeita? Niihin on pakko keskittyä! Jotenkin sitä ajattelee joo onhan tässä aikaa koko päivän, mä nyt teen tän ja sitten mä teen sen... kohta mä teen sitä ruokaa!

tämän viikon tiistaina oli hurja PT treeni päivä kuntosalilla!! Ja voin muuten myöntää että oli AIKA POIKKI!! Tai mikä toi aika on tuossa??
Mutta kumminkin mä nautin niistä PT treeneistä! Ne on kivoja... Itse ei kumminkaan omissa treeneissä vedä itseään noin viimeiseen.... vähän helpommalla itseni kanssa, mutta PT tsemppaa että vielä viisi.... kyllä sä jaksat!! Ja yleensä on sitten tehnytkin niitä niin paljon että ei ole enää jaksanut!

mutta hankinta listalla on muuten seuraavaksi kun menen Tokmannille  - > HARJANVARSI! :D

keskiviikkona menin kuntosalille ja tein vähän helpomman ohjelman kuin tiistaina, mutta tänään torstaina oli muuten tuskaa kävellä portaat ( kun kävelin vinottain oli helpompaa) Ja vessan pöntölle istuminen oli tuskaa... Jalat ja perse on ihan tulessa!

tänään torstai yöllä punnitsin itseni ja se näytti 78.2!!!

Poni pojat ovat olleet nyt viime perjantaista lähtien Heidillä. Viikonloppuna olivat käyneet maastossa ja Iivana oli "vähän" riehunut!! Oli tullut muutama pukki sarja ja Jossu oli sieltä sitten pudonnut!
mutta sitten sen jälkeen oli mennyt taas hienosti!

Pleikkari nyt menee aina hienosti <3 !! Onhan Iivanakin hieno poika <3

Dora on ollut ihan tyytyväinen kotona ja syönyt hienosti ! Tänäänkin oli ollut pihalla vaikka oli vähän satanut ( oli muuten mamma vähän märkä )

Dora <3

kuljetuskoppi on nyt huollossa mun isällä ja samalla se katsastetaan siellä .... sitten saa taas ajella turvallisesti!

tiistai 17. marraskuuta 2015

vatsalihakset?

Olen ottanut kuviakin, mutta ne täytyisi siirtää ensin koneelle ja sitten tänne blogiin...
en laita niitä enää suoraan puhelimelta tänne blogiin!!!

vatsa on kipeä ... kun aivastaa... kun yskii!! :)

viime viikolla kävin kuntosalilla kolme kertaa! Kerran PT:n kanssa!
Nautin olla siellä.... siellä on mukavaa! Muutama laite on tosi ärsyttävä... ja ei tee mieli tehdä sen kanssa :(
Sain viime viikolla lisää jumppa ohjeita ja niitä sitten olen tehnyt! Ja hyvällä menestyksellä.... tuntuu että vatsa olis "vähän" pienentynyt.

paino oli lauantai aamulla -2kg, mutta maanantaina ( eilen ) -1kg.

viikonloppu on harmittava... kun tottuu viikolla nousee varttia yli kolme yöllä ja on syönyt jo melkein kolme kertaa viikonloppuun verrattuna... niin tuntuu että viikonloppuna on koko ajan nälkä :(
mun tätyy varmaan viikonloppuna yöllä syödä sen mitä syön viikolla ja jatkaa nukkumista ja sitten taas kello hetken päästä herätys ja taas syödä :)

kauheen nopeasti menee viikko! On koko ajan menoa... lasten harrastusten ajaksikin on mulla tekemistä... enää ei tarvi miettiä mitä tekis esim. tiistaisin 16.30-20.00 kirkolla, kun melkein se aika menee kuntosalilla :)

Mä oon niin ylpeä meidän iivana ponista :) Hän menee niin hienosti ratsastajan kanssa että tekis mieli haljeta ylpeydestä!!
Meidän iivana tarvii päättävän ratsastajan ja minun nuorimmasta siihen ei kyllä ole.
mutta katsotaan, josko se vaikka menis hienosti tulevaisuudessa "vähän" "huonommalla" ratsastajalla :)

poni pojat olivat viime perjantaina ja lauantaina lähitallilla yötä. ja perjantaina oli tunti ja lauantaina oli tunti. Lauantaina hypättiin vähän.
Iivanalla se vain on vähän raskasta ( ratsastaja on kyllä kevyt )... kentällä on hiekkaa ja paikka paikoin se on aika pehmeää ja meidän pienen ponit lyhkäset jalat! Ei hyvä yhdistelmä :)

nyt vain täytyy toivoa että säätiedotus ei pidä paikkaansa tämän viikonloppuna... Olen viemessä katsastushuoltoon meidän hevoskuljetus koppia isälleni ja meidän kopissa on vain kesärenkaat!

poni pojat menee viikonlopuksi Heidille <3
kiitos Heidille että ilmestyit elämääni <3 ja Heidin ratsastajille!

Ja Kaisalle <3 mahtavaa upeaa! Kun vain olo jatkuis tälläisenä ... tai oikeesti paranis :)

tiistai 10. marraskuuta 2015

reilu viikko mennyt

Ekaksi kerron paljonko painoa on pudonnut!!! 1.5kg!! Huimaaaaa!!!

kävin viime viikolla kaksi kertaa kuntosalilla ja kerran uimassa. sunnuntaina tein tyttäreni kanssa yhdessä kotijumppa ohjelman.
Selkä vain tulee kipeäksi kun teen vatsaslihas liikkeitä. Sehän varmaan on sen merkki ettei mulla taida olla vatsa -eikä selkälihaksia :D hah hah hah

Lauantaina oltiin suunnistajien kanssa ideaparkissa ja käytiin syömässä RAX:issa!
olin ylpeä itsestäni että söin vain  salaattipöydästä.

muutenkin mennyt hyvin noi ruokailut. kaisa onkin teh nyt hyvän ruokintasuunnitelman mulle!

kun tulen töistä niin mun ei ole nälkä ja pärjään hyvin ruokailuun... en napostele siinä ruokaa tehdessäkään! Eikä ole tehnyt mieli makeaa ( vielä )
pika luomu kahvi toimii vielä! ja kylmänäkin maistuu!
Vettä menee päivässä noin litra. kuntosalipäivänä enemmän.

Olo tuntuu positiivisemmalta ja jaksan olla hienosti hereillä, ei väsytä. Paitsi työmatkat :) Mutta matkaa töihin on 35km :)

Mun isä oli meillä lauantai - sunnuntaina ja toi ihan mahtavaa kalaa. sitä tuli syötyä sunnuntaina aika paljon... ehkä jo PT: n suositusten yli. Mutta hyviä rasvoja :)

ratsastamassa en viime viikolla ollut. ( hmm... satoi... kuka sateessa ratsastaa ;) Hih hih!!! :D )
Poni pojat olivat kyllä taas treenillä ja aika kovalla. He menivät Heidille viikonlopuksi.
Ja meidän Iivana sitten pomotteli siellä sitten tosi kovaa. Lämppärikin lopuksi jo pelkäs meidän pikku hirmua! Ja pikku hirmu joutui sitten pois tarhasta ( myös siksi kun ei meinannut pysyä lauta-aidan takana ) ja joutui olee puun vieressä kiinni!
iivana protestoi lauantaina, mutta sunnuntaina jo seisoi hienosti puun vieressä ja söi tyytyväisenä heinää.
Pleikkari tuli lämppärin kanssa hienosti toimeen <3

Meidän iivana menee tämän nykyisen ratsastajan kanssa oikein mainiosti!! Sehän on oikeen malliponi!

tiistai 3. marraskuuta 2015

uuden elämäni päivä nro 5

Olen heti pahoillani jos luokkaan jotain täällä blogissa!

kerron miltä tuntuu tämän remontin keskellä, millainen olo mulla on. En halua antaa itsestäni sellaista kuvaa että tämä menee niin kuin Strömsössä :)

Mutta ei hätiä mitiä... olen löytänyt kahviin helpotusta... eikä siinä mennyt kuin päivä!!
mulla on pikakahvia merkkiä
clipper. Se on luomu kahvia!

tein tänään tiistaina sitä yöllä valmiiksi lasipurkkiin ja join sen sitten 6.10 tauolla.
Tein uuden satsin klo 9.30 ja join sen 10.30 tauolla. ja hyvin se alas meni.
huomasin vain että mun tuli kuuma töissä... en tiedä johtuiko se kahvista, vai siitä että ulkona on lämmin niin sehän tarkoittaa sitä että sisälläkin on lämpimämpää ja vaatetta on samanverran kuin silloin kun yöllä oli 8 astetta pakkasta.


ja on muuten mennyt alas se päivän ainut leipäkin klo 6.10... :)

Olin eilen maanantaina uimassa... uin 20 min ja 550m. Oli mukavaa! Ja tänään on muuten jo melkein normaalia poistua autosta... ei satu enää niin paljon jalkoihin.


Juttelimme työkaverin kanssa tästä... ja naureskeltiin että pitää käydä joka päivä puntarilla... mahtaakohan siinä kiusata itseään. Pitää varmaan ottaa tavaksi käydä kerran viikossa. Vai mitäs mieltä te olette?

Meidän poni pojat olivat pihalla tänään kun tulin töistä... pienenpi poika oli kaatanut aitatolppia ja narut oli maasta parissa kohtaa. kävin sitten korjaamassa ne ja tein normaalit päivä rutiinit ponien kanssa!

Mahtaisinko mä oppia tän projektin aikana jotain.
esim. itseluottamusta,
pitkää pinnaa, :) jne.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

uuden elämäni päivä

Oli eka tapaaminen PT:n kanssa ja minä jouduin tietysti ilmoittamaan että myöhästyn puoli tuntia, mutta loppujen lopuksi myöhäistyin 40min. töissä oli kiirettä enkä päässyt lähtemään heti työajan päätettyä.

Kaisan kanssa ensin istuimme pukuhuoneessa ja kävimme läpi sopimuksen, ruokintasuunnitelman, liikuntapäiväkirjan kolmeksi viikoksi ja tutkimme kuntoilijan ravitsemusta!
kuinka tärkeää on saada oikea määrä hiilihydraatteja, proteiineja, hyviä rasvoja, ravintolisiä ( D, omega-3 ja magnesiumia ) ja vettä!

Ote sopimuksesta =
Valmennettavan on hyvä tietää, että valmennuksen aikana saavutetut tulokset ovat suoraan verrannolliset harjoitteluohjeiden noudattamiseen. Tästä johtuen valmennettavan on sitouduttava parhaansa mukaan noudattamaan valmentajansa laatimia ohjeita.

Kuulemma se ei auta että lukee tekstiä ja makoilee sohvalla! Ja ei sekään että lukee kaikki tekstit läpi ja samalla äänittää ja kuuntelee niitä sitten päivät pitkät korvalappu stereoilla :D

kotijumppa ohjeet ja kuntosaliohjeet, kävelylenkit, ratsastus, uiminen, lepopäiviä unohtamatta!


lauantaina olin ratsastamassa pitkästä aikaa ja nyt ( sunnuntaina ) on kipeät jalat. autosta poistuminenkin on tosi vaikeaa.

Mutta nyt ottaa kaaliin ja hermostuttaa tuo PT:n suunnittelema ruokintasuunnitelma!!!

en ole tottunut töissä syömään noin paljon... miten mä pärjään noiden eväiden kanssa yöllä kun lähden töihin... mihin mä ne kaikki laitan.

kahvia en siedä EN SIEDÄ ! Ja nyt mun pitäisi opetella sitä juomaan!!! Vinkkejä?
mukissa pitää vain olla kahvia ja maitoa! YÄK!!! Suodatinkahvi!! Miksi se maistuu niin pahalta.

pannukahvi menis, mutta vinkkejä miten mä saan sen juotua hyvänä kun mun pitäisi  se pannukahvi tehdä jo edellisiltana. ja ekan kerran juon klo 4 yöllä matkalla töihin, toisen kerran 10.30.
ei toimi termospannussa, mutta miltä se maistui kylmänä maidon kera?

en kyllä ala sitä yöllä herättyäni klo 3.15 sitä pannukahvia tekee... lähden töihin 3.30-3.35

nyt vinkkejä!!

perjantai 30. lokakuuta 2015

tässä minä olen kaikessa kokonaisuudessa


Otatin itsestäni kuvia näin ennen aloitusta!
Kyllä aika jännitys on päällä.
Minä kun olen sellainen ihminen, että heti kaikki tänne ja heti!
Pelottaa että jaksanko ja onko motivaatiota!
Tällä hetkellä on!
Ja toivon että oma personail trainer tekee sellaisen ruokintasuunnitelman mulle, että mä jaksan, että kehitystä tapahtuisi.
Luotan täysin Kaisaan, enhän olisi muuten tähän lähtenyt!

Siskoni kanssa juttelin ja mietin että pitäisikö ilmoittaa aloituspaino?
ja hän sanoi että paino on vain numeroita, mutta eihän se mulle ole! Pleikkarin paino raja on maks 65kg. Eihän tuo ole pelkkää numeroita vaan mulle tärkeä!

työkaveri on pudotellut painoa välillä paremmalla menestyksellä välillä huonommin...
lähdemme yhdessä tsemppaamaan toisia ja laitoimme pystyyn kilpailun!
-10kg helmikuun puoleen väliin mennessä!
Jos saamme tavoitteen kummatkin niin olemme tyytyväisiä, mutta jos toinen ei pääsekkään tavoitteeseen niin antaa voittajalle 50€ !

Mutta tässä tärkein! Painoni tällä hetkellä 80.4

minä takaa
minä sivulta! Olen muuten aika PAKSU
Minä edestä

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

uusi elämä alkaa perjantaina 30.10.2015

kaikki jotka mut tuntee niin tietää että minä en ole ratsastanut meidän poneilla SIKSI kun olen liian painava ponien selkään!

pleikkari oli viime viikon läheisellä tallilla nykyisen ratsastajan kanssa harjoittelemassa tulevia koulukisoja varten. Olin itse siellä myös perjantaina .... kun meidän viljami osallistui myös koulukisoihin iivanan kanssa. Siinä kentällä olessamme olimme toisella puolella ( kenttä oli jaettu puoliksi ) , toisella puolella oli heidi omien ratsastajien kanssa. Heidi pitää tunteja tallin hevosilla, mutta ei kuulu tallin henkilökuntaan.
kuulin heidin neuvot ratsastajille ja huomasin ratsastajien mahtavan istunnan ja heidän osaavan käsitellä "omaa" hevostaan.
Itselläni tuli tunne että voi kun itse pääsin Heidin tunneille :) !

seuraavana päivänä oli koulukisat ja sarjat oli raviohjelma, perusmerkki ja helppo c!

ja kun kisat päättyi, tuloksena oli että jokaisen sarjan voitti Heidin hevonen ja Heidin ratsastaja!

Mietin siinä että olis kiva saada pleikkari heidin valmennus ryhmään ja rohkaisin kysymään heidiltä asiaa! Heidi kertoi että hän oli jo kesällä katsonut kuinka ihana ja kaunis pleikkari on ja olisi halunnut silloin jo kysyä että voisiko hän saada pleikkarin lainaan :)

ehdotin pleikkarin ratsastajan äidille asiaa ja hän innostui asiasta mutta lupaisi harkita asiaa ja jutella tyttären kanssa.

Sunnuntai ja maanantai välisenä yönä sain aika ison idean!! Ja siitä se sitten lähti!
Projekti Mia Pleikkarin selkään!

soitin maanantaina personail trainerille ( Kaisalle ) Ja palkkasin hänet minua varten!

nyt on 3 kuukauden kuntosali kortti taskussa ja se odottaa perjantai´päivää klo 12 se alkaa!

Yritän ottaa itsestäni kuvia joita laitan että tälläinen olen nyt.
Yritän päivittää tätä blogia kerran viikossa... useamminkin jos jaksan!


maanantai 23. helmikuuta 2015

SIIS EI VOI OLLA TOTTA!!!

Nyt kävi iso moka ja muuten todella iso!!!

kaikki mitä mä olen puhelimella tänne kirjoittanut ja lisännyt kuvia niin nyt on hävinnyt!!!
poistin kuvia puhelimesta niin ne sitten postui myös täältä blogista!

olen tosi pettynyt :(

tiistai 27. tammikuuta 2015

tietämätön vaikka tietää

Täytyy nyt ihmetellä ihmisten juttelua tai juttelomuutta ;) <- mikä sana?

ihmettelen kun joku ihminen on ihan tietämätön asiasta vaikka tiedän että hän kyllä tietää sen ihan varmasti.
onko se vain sitä ettei halua a) olla mukamas tietoinen
                                              b) haluaa olla kiinnostunut mitä minä kerron
                                              c) on vain niin tyhmä!

kerron yhden esimerkin:
olin toisessa huoneessa ja kuulin kun kaksi ihmistä keskusteli yhdestä asiasta... ihan normaalia ei salassa olevaa asiaa. Minä tiesin jo siitä ja oli onnellinen hänen puolesta ( he siis keskustelivat yhdestä ihmisestä jonka minä tunsin ja keskustelivat mitä hänelle on tapahtunut.... siis iloinen asia!
He eivät siis tienneet että minä kuulin kun he keskustelivat!

meni muutama tunti ja minä otin puheeksi tämän asian tämän toisen henkilön kanssa (joka siis oli hän joka kertoi toiselle ihmiselle tästä asiasta9...
kerroin että olen kyllä iloinen tämän yhden ihmisen puolesta kun hänellä kävi niin hyvä tuuri ja kerroin vähän sitä asiaa.
niin eikö tää ihminen ihmetellyt että mitä on tapahtunut?
no minä siinä ihmettelin mielessäni että mikä tää nyt on, mutta kerroin sitten puolihuolimattomasti että joo näin on käynyt... niin tämä ihminen ihmetteli että aijaa no onpa kiva juttu...
ei siis sanallakaan maininnut että joo tosi kivaa.... ja tuntui ettei ole edes iloinen tämän ihmisen puolesta ja oli niin kuin ei olisi ikinä kuullutkaan koko asiasta...

torstai 22. tammikuuta 2015

Mukikakut ja ponit

Tyttäreni sai myöhästyneen synttärilahjan tädiltään. Kaksi kirjaa mukikakuista. Toinen makeat ja toinen suolaiset.
Heti sitten illalla kun paketti päivällä postissa tuli niin oli pakko kokeilla.
flikka teki appelsiinikakku ja päärynäkakku.
en tiedä oliko liian pieni muki, mutta ne kakut pursuivat yli mukin mikrossa.
Hyvää ne olivat kun söi tuoreelta. jos ne jäivät mukiin niin ne kuivuvat helposti siihen.
niin kyllä ohjeessakin muistutetaan.

poika tuli koulusta tänään niin heti alkoi puhe että mä haluan tehdä mukikakun.
tuttu soitti mulle niin en saanut juteltua kunnolla kun poika kävi vähän väliin höpöttää mukikakku, mukikakku, mukikakku.... koska saan tehdä mukikakun.

no vihdoinkin aloitimme... poika luki ohjeet ( ekaluokalla ) ja haki tavarat pöydälle. Minä katsoin että mitat on oikein ja ohjasin koska sekoitetaan.
hienosti osasi tehdä.
ja mukikakut on helppo tehdä kun ne kaikki sekoitetaan mukiin missä se sitten paistetaankin. Vain rasvaa varten tarviit toisen pienen astian että saat sulatettua sen mikrossa ensin.

ja mikrossa koko komeus on vain puolitoista minuuttia!!!


 
 
Mä niin rentoudun ponien seurassa. Olen sen huomannut että jos olen vähän kireä niin kun menen poneja hoitamaan niin jaksan taas hymyillä.

Ponit on vaan niin ihania ja varsinkin meidän "vanhus" Dora <3  

lauantai 17. tammikuuta 2015

Sotkua leipomista kutomista

Miksi siivoaminen on niiiin vastenmielistä? Tai no mulle ainakin ;-)
Mieluummin kudon tällähetkellä kuin siivoilisin.
Tässä näette kuvia olohuoneesta ja kutomuksista. Tuo punainen on iidalotan koulun sukkaa ja itselläni on kesken vanttuut ja sukat.
Viljamilla on keskeneräiset legojutut olohuoneen pöydällä ja on tuonut lisäpöydänkin että saa levittää lisää tavaraa.
Keittiössä Iidalotta ystävänsä kanssa tekemässä mutakakkua!!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Ponit karkuteillä

Hermot menee!!! Ruokaa on mutta silti pitää mennä läpi aidan. Noita aitoja pitää korjata usein ja aina!!
Kesällä lankoja on kolme. Mutta nyt kun lunta tupruttaa niin se alin lanka pitää kaivaa lumen alta ja siirtää ylemmäs. Sormet jäässä ahertaa. Sitten kun yrittää kiristää lankaa niin naps irti poikki lanka!!!

No lapset teki eilen torstaina ihanan söpön lumiukon ja yhdessä lasten kanssa teimme lumilyhdyn. Ihanaa kun on lunta :-)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ponien lenkkeily meidän tapaan

Talvi ja lumi!!! Me rakastamme sitä ja meidän poni pojat rakastaa myös!!
Me käydään meidän pellolla lenkillä ponien kaa.
Haemme tarhasta iivanan ja pleikkari seuraa meitä vapaana ja kun pääsemme pellolle niin päästämme myös iivanan vapaaksi. Pojat juoksee riehuu ja käyvät usein meidän luona kun saavat meiltä herkkuja.
Minulla tyttärelleni ja pojilla oon mahtava fiilis lenkin jälkeen. Kaikki on ollut kivaa ja ketään ei ole pakotettu mihinkään. Kiitos talven ja lumen ♡